Paikalliset | 30.10.2021 19:31

Ville Kohmo on Ruskon ja Vahdon Vuoden yrittäjä

Ville Kohmo on Ruskon ja Vahdon Vuoden yrittäjä

Ville Kohmo (vas.) on Ruskon ja Vahdon Yrittäjien valinta Vuoden yrittäjäksi. Juhana Konki on Kohmo Oy:n pitkäaikainen työntekijä. Yritys tekee maanrakennusta sekä louhintaa, kuten kuvasta näkyy.

Vahtolainen Ville Kohmo, 40, on Ruskon ja Vahdon Yrittäjien valitsema Vuoden yrittäjä.
Haastattelupäivänä Ville Kohmon Kohmo Oy oli tekemässä maanrakennustöitä ja kallion louhintaa maskulaisella omakotialueella.
—Aloitin koneurakoitsijana 20 vuotta sitten. Kohmo Oy on perustettu vuonna 2006, Ville Kohmo kertoo.

Maanviljelijälle koneet olivat tuttuja jo kotoa. Alkuvuosiin mahtuu myös toiminta kuljetusalan yrittäjänä.
—Yrittäjä myy omaa ammattitaitoaan, eikä yrittäminen siinä mielessä poikkea muusta työnteosta. Se on samanlaista työtä kuin muukin.
Kohmo Oy:ssä on yrittäjän lisäksi kolme työntekijää. Kohmo korostaa pienten yritysten yhteistyön merkitystä. Esimerkiksi Maskussa maanrakennustyöt ja kallionlouhintatyöt tekee vahtolainen Kohmo Oy, talot rakentaa toinen vahtolainen yritys Rakennus J. Hämäläinen Oy. Yritysten toimialat ja osaaminen täydentävät toisiaan.
Ovatko yrittäjän työpäivät pitkiä?
—Yrittäminen on elämäntapa. Maanrakennusta tehdään valoisan aikaan, näin syksyllä pimeän tuloon, kesällä tehdään pidempään. Jos en tee työtä, ovat työt kuitenkin mielessä. Vapaa-aikana olen metsästänyt, mutta muuten en harrasta mitään sen ihmeellisempää.

Mitä Vuoden yrittäjä -palkinto merkitsee?
—Onhan se hieno kunnianosoitus, joka tuo esille yrittäjiä. Yrittäjien asema Suomessa ei ole hyvä. Meillä on paljon velvollisuuksia ja vastuita.
Ville Kohmo ei ota kantaa työmarkkinapolitiikkaan enempää, mutta hän kysyy, miksi pitää olla useita työnantajajärjestöjä. Eikö yksi riittäisi?
—Mutta en ole asiaa miettinyt, enkä tuohon asiaan voi itse vaikuttaa, joten en ota siihen kantaa.

Kohmo Oy

Kohmo Oy on perustettu vuonna 2006. Sen kotipaikka on Ruskon kunta. Pääasiallinen toimiala maanrakennus- ja louhintatyöt sekä maansiirto.
Ville Kohmo on mukana Vahdon Lämpö Oy:ssä, jossa on myös kolme muuta osakasta.
Lisäksi Kohmo on maanviljeljä.

Pekka Remes

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.