Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 21.05.2026 09:38
Risteysremontti tehdään kesän aikana

Päällistönmäentien ja Ohjaluodontien risteyksen turvallisuuden parantamiseen tähtäävä remontti toteutetaan kesän aikana.
—Ajatuksena on, että urakka olisi valmis elokuussa, kertoo Ruskon kunnan tekninen johtaja Mika Heinonen.
Risteys on arkiaamuisin usein melko ruuhkainen, koska sitä kautta kulkee paitsi työmatkaliikennettä myös Päällistönmäestä tulevat koululaiset. Osaltaan säpinää paikalle tuo risteyksessä sijaitseva päiväkoti Norlandia Apila sekä lähistöllä sijaitsevat bussipysäkit.
Alueen asukkaat ovat toivoneet kunnalta toimia risteyksen turvallisuuden parantamiseksi.
Nyt Swecon toteuttamisen suunnitelmien mukaan rakennetaan korotettu Päällistönmäentien pyörätien jatke Ohjaluodontien yli, pyörätien jatke Suoniityntien yli, suojatie Päällistönmäentien yli sekä jalkakäytävä päiväkodille.
Ruskon kunta sai liikenneturvallisuutta parantavaa hanketta varten noin 55.000 euron valtionavustuksen.
Tekninen lautakunta valitsi risteysurakan toteuttajaksi Asfalttikallio Oy:n hintaan 80.000 euroa. Heinonen kertoo pyytäneensä urakkaan tarjouksia viideltä yhtiöltä, ja Asfalttikallion tarjous oli selvästi edullisin.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 12.1.2026 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.



Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi