Paikalliset | 27.05.2022 07:58

Viime vuodesta kasvanut Freesi Fest tulee taas

  • Ami Mattila ja Ville Paakkonen ovat odottavaisin mielin toista kertaa järjestettävästä Freesi festistä, joka kasvaa kaksipäiväiseksi tapahtumaksi.

  • Ami Mattila, Ville Paakkonen, Lena Haapala, Sauli Ali-Pirjelä, Jarmo Järvenpää ja Juha Karesluoto ovat osa Freesi festin järjestäjätiimiä. Kuvasta puuttuu vielä tiimin jäsen Tuomas Riihimäki.

Lieto Viime kesänä debytoinut lietolainen Freesi Fest järjestetään toistamiseen. Uudet tapahtumat usein käynnistyvät pienestä ja tuppaavat myöhemmin kasvaa. Näin on käynyt myös Freesi Festin kohdalla, sillä viime vuonna yhden päivän mittainen tapahtuma on kasvanut nyt kahden päivän tapahtumaksi. Tapahtuma järjestetään 17.—18. kesäkuuta Jams Barin tiloissa ja pihapiirissä.

—Vime vuonna sujui niin hienosti, että päätimme laajentaa tapahtuman kahteen päivään, Freesi Festin promoottori Ville Paakkonen kertoo.

Festivaali on saanut kiinnitettyä viikonloppuun kattavan artistitarjonnan. Perjantaina lavalle nousee muun muassa Pandora ja Aarne Tenkanen. Lauantaina yleisöä viihdyttävät Irina, Meiju Suvas, Modern Talking reloaded ja Kake Randelin.

—Kake Randelin ja Meiju Suvas tavoittelevat vanhempaa väkeä, kun moni muu artisti voi kiinnostaa nuorempaa sukupolvea, Paakkonen tuumaa.

Myös paikalliset artistit ovat näkyvästi esillä.
—Freesi, The Rubbers ja May7th ovat lietolaisia ja Turkua edustavat Kakkupojat ja Luuvitonen, Paakkonen kertoo.

Promoottori kertoo artistikattauksen onnistuneen, sillä heihin oltiin yhteydessä jo viime syksynä, kun päätös festivaalin jatkosta tehtiin. Äänentoiston tapahtumaan tekee Turku Audio, jonka viimevuotisen suoritukseen oltiin todella tyytyväisiä.


Uutuutena vip-liput


Tapahtuman lipunmyynti on käynnistynyt vilkkaasti. Ennakkoon on myyty lippuja jo saman verran kuin viime vuonna oli kävijöitä. Se enteilee hyvää, kunhan vielä säät suosivat. Sateesta ei silti tarvitse olla huolissaan, sillä Jams Barin pihaan tulee suuri teltta, joka suojaa festivaalikansaa.

Uutta festivaaleilla on vip-lippujen tarjonta. Vip-alue tullaan kattamaan Jamssin sisätiloihin. Vip-asiakkaille tarjotaan juomalipukkeiden ja alkumaljan lisäksi buffet-ruokailu, jonka menun on kehitellyt Mika Kinnunen. Sama mies hoitaa myös ulkona olevan festivaalialueen ruokatarjonnan.

—Jamssin parkkialue tulee kokonaan käyttöön. Viime vuodesta kasvamme enää ihan vähän. Alueelle voimme ottaa 600—700 henkeä ja kaikille on varattu istumapaikka, Jamssin yrittäjä Ami Mattila kertoo.

Perjantaina juontajan tehtävistä vastaa Aarne Tenkanen. Lauantaina pestiä hoitaa lietolainen Sauli Ali-Pirjelä, joka Ville Paakkosen mukaan saattaa järjestää myös jonkinlaisen yllätyksen.

Perjantain osalta soitto tapahtumassa alkaa kello 17 ja lauantaina kello 14. Molempina päivinä musiikki päättynee puolenyön aikaan.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.