Urheilu | 21.01.2021 08:27

Koulun penkistä frisbeegolfradoille

Koulun penkistä frisbeegolfradoille

Liedon lukiossa opiskeleva Severi Saviniemi kertoo, että Liedon frisbeegolf-kenttä tulee hänelle tutuksi etenkin keväisin ja syksyisin.

Littoinen Severi Saviniemi on 17-vuotias Liedon Littoisissa asuva frisbeegolfin ihmelapseksikin tituleerattu pelaaja, joka on toistaiseksi näyttänyt lupaavaa kehitystä lajin parissa. Hän on raivannut tiensä Suomen pro-kisojen kärkeen. Nyt sponsorisopimusten turvin nuori pelaaja pystyy keskittymään pelaamiseen täysillä, eikä hänen esimerkiksi ensi kesänä tarvitse hankkia kesätyöpaikkaa.
Lajiin Saviniemi tutustui 12-vuotiaana koulussa.
—Sen jälkeen aloimme käymään pelaamassa kaverien kanssa ja kehityin lajissa nopesti. Heitot alkoivat lentää pidemmälle ja sinne, minne halusin, hän kertoo.
Harrastus vei Saviniemen lopulta kilparadoille.
—En pelaa enää juniorisarjassa, vaan avoimessa sarjassa. Ensimmäisen kerran pelasin siinä vuonna 2017 ja vuodesta 2018 lähtien olen ollut mukana pelkästään niissä.
Saviniemen vahvuudet lajissa ovat hyvä rystyheitto ja pitkä heittomatka. Frisbeegolfissa heittoväylä voi olla 30 ja 300 metrin väliltä. Severin mukaan esimerkiksi 170 metrin mittainen heitto on hänelle mahdollinen.
Hän treenaa yleensä mieluiten Turussa sijaitsevilla kentillä. Koulun jälkeen kaverien kanssa tulee suunnattua puolestaan luontevasti Liedon frisbeegolfradalle, joka sijaitsee aivan lukion vieressä.

Lajin suosio kasvaa edelleen

Kuten lähes kaikilla elämän osa-alueilla, oli koronaviruksella vaikutuksia viime kesänä järjestyttyihin frisbeegolfin kisoihin. Virallisia kilpailuja järjestettiin Suomessa kymmenen, kun normaalisti niitä olisi 10—20. Suomessa lajin kisakausi kukoistaa touko—syyskuussa.
—Vaihtelee kisoittain, kuka niissä pärjää. Kaikki kovat heittäjät ovat yleensä alle 25-vuotiaita. Kyseessä on kuitenkin uusi laji, joten nuoret pärjäävät siinä, Saviniemi selvittää.
Koronapandemian aikana laji on saanut myös runsaasti uusia pelaajia. Ratoja ja kisoja kuitenkin riittää kaikille.
—Pieniä viikkokisoja on seudulla melkein joka päivä jossain. Tasoja on erilaisia, joten kaikille löytyy varmasti myös oma sarja, jossa kisata.
Heittokierrokselle lähtiessään Severi Saviniemen repusta löytyy parisenkymmentä kiekkoa. Niitä heitetään kentällä neljän hengen ryhmissä.
—Esimerkiksi Liedon kentän heitän läpi tunnissa. Yleensä parin tunnin mittainen heittokierros on normaali aika. Sosiaalisuus on kuitenkin tässä lajissa iso juttu ja kaverit ovat mukana heittelemässä, hän kertoo.
Menestys vaatii paloa lajiin, eikä se ole tullut nuorelle pelaajalle itsestään.
—Vaatii kovaa harjoittelua, aktiivista heittelyä sekä kiinnostusta lajiin menestyäkseen, Severi Saviniemi selvittää.
Hän kertoo pelaamisen ja lukio-opintojen sujuneen hyvässä yhteistyössä.
—Ensi kesänä ja syksyllä pitää tosin varmaan neuvotella poissaoloista, hän toteaa ja viittaa tuleviin pelikiireisiin.
Tulevaisuuden suhteen Saviniemi kertoo heittelevänsä kiekkoja ja katsovansa mihin suuntaan hänen pelaamisensa kulkee. Talvella frisbee ei luonnollisesti lumessa lennä, joten Saviniemi keskittyy kuntosalilla fysiikkaharjoitteluun.
—Toki jotkut käyvät heittelemässä talvellakin, mutta hanki ei itseäni kiinnosta, hän naurahtaa.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.