Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 28.05.2025 10:57
Siipikarjateollisuus hyötyy punaisen lihan saatavuusongelmasta

Tehdastiloihin astuessa turvallisuus ja hygieniatoimet ovat tarkkoja. Helsinkiläinen toimitusjohtaja Jean Gallen kertoo vierailevansa tehtaan puolella säännöllisesti.
Jauhelihan saatavuusongelmat ovat olleet tapetilla viime aikoina. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhde johtuu naudanlihan tuotantomäärien vähenemisestä.
Tämä näkyy myös Liedon Asemanseudulla toimivassa Naapurin Maalaiskana -broilerinteurastamossa.
—Kun naudanlihan saatavuus on kortilla, kuluttajat korvaavat sen usein kanan jauhelihalla, suikaleilla ja pihveillä. Tämä on tietenkin vaikuttanut meidän liikevaihtoomme positiivisesti, sanoo yhtiön kaupallinen johtaja Pasi Marti-
kainen.
Hänen mukaansa broilerin kysynnän on ennustettu nousevan kolme—neljä prosenttia tänä vuonna.
Naapurin Maalaiskanan toimitusjohtaja Jean Gallen huomauttaa, että mediassa laajasti esille nostettu jauhelihapula aiheuttaa epätavallista ostokäyttäytymistä, joka myös heijastuu broilerin kulutukseen positiivisesti.
Punaisen lihan saatavuusongelmat ovat kuitenkin vain pieni osa broilerin kulutuksen kasvua.
—Suomessa broileri ohitti naudanlihan myynnissä jo vuonna 2013 ja sianlihan 2023. Ennusteiden mukaan vuoteen 2033 mennessä broileria kulutetaan enemmän kuin punaista lihaa yhteensä, kertoo Pasi Martikainen.
Tämä trendi on satanut Naapurin Maalaiskanan laariin, jossa tuotantomäärät ovat kasvaneet. Liedon tehtaan viikottaiset teurastusmäärät liikkuvat nykyään noin 250.000 linnussa. Viime vuoden liikevaihto oli lähes 100 miljoonaa euroa, joka on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.
Lue juttu kokonaisuudessaan Turun Tienoosta.
Viktor Brenner
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi