Paikalliset | 23.10.2025 10:00

Liedon valtuuston kokouksia ei aleta striimata

Liedon valtuuston kokouksia ei aleta striimata

Kuntalaisaloitteessa todettiin, että kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä seuraamaan valtuuston kokouksia paikan päälle, jolloin live-lähetys mahdollistaisi päätöksenteon seuraamisen paremmin. Liedon valtuuston kokouksessa ei maanantaina ollut lehteriyleisöä.

Kuntalaisaloite.fi-palvelussa julkaistiin Maaret Ridanpään tekemä kuntalaisaloite, jossa esitettiin kaupunginvaltuuston kokousten suoratoistotallennusten eli livestriimausten käyttöönottoa Liedossa.

Ridanpää teki yhden kuntalaisaloitteen jo vajaa vuosi sitten, mutta silloin asiaan vastasi kaupungin hallintopalvelujen toimialajohtaja. Aloitteen mukaan asiaa ei siis käsitelty kuntalaisten valitsemien poliittisten päättäjien toimesta. Tästä syystä kyseinen kuntalaisaloite toivoikin, että nyt aloitteen käsittelevät päättäjät, sillä Liedon valtuutetuista merkittävä osa oli ennen kuntavaaleja itsekin kannattanut valtuuston kokouksien suoratoistolähetyksiä.

Aloitteen mukaan Liedon tulisi päästä samalle tasolle pienempien kuntien kanssa, joissa toimintatapa on jo käytössä. Esimerkiksi Rusko livestriimaa valtuustokokouksensa. Kaikilla ei myöskään ole mahdollisuutta päästä paikan päälle valtuuston kokouksia seuraamaan, jolloin live-lähetys mahdollistaisi päätöksenteon seuraamisen paremmin.

Liedossa kaupungin viestintää ja tiedottamista johtaa kaupunginhallitus. Hallituksen vastauksessa kerrotaan, että yleisöllä on mahdollisuus seurata valtuuston julkisia kokouksia paikan päällä. Verkkolähettämistä on Liedossa kokeiltu jo aiemmin, mutta katsojamäärä on jäänyt pieneksi. Näin yksittäisen katselukerran hinta on muodostunut melko korkeaksi saavutettuun katsojamäärään nähden. Kaupungilla ei myöskään ole lähetysten toteuttamiseen laitteistoa eikä henkilöstöä.

Lähetys tulisi toteuttaa ammattimaisesti. Tällöin yhden kokouksen striimauskustannus olisi noin 1.500—2.000 euroa, joten talousarviossa tulisi varautua valtuuston kokousten lähettämiseen noin 20.000 euron määrärahalla.

Hallitus toteaa, että yksittäisten valtuuston kokousten lähettämistä voidaan jatkaa tulevaisuudessakin, mutta kaupunginhallituksen erillisillä päätöksillä.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.