Urheilu | 27.04.2023 11:04

"Tässä porukassa on potentiaalia"

Lietolaiset Jenna Saario ja Ella Alanko-Salminen pelasivat voitokkaasti TPS:n pelipaidassa.

TPS:n naiset voittivat salibandyn F-Liigan mestaruuden dominoiden sarjaa ja häviämättä otteluakaan.

Tuoreessa mestarijoukkueessa oli kaksi lietolaista avainasemassa. Jenna Saario, 25, kipparoi seuran toiseen peräkkäiseen mestaruuteensa, ja lähes kaiken salibandyssa voittanut Ella Alanko-Salminen, 33, palasi neljän vuoden pelitauon jälkeen liigatasolle.

Alanko-Salmisen mukaan resepti menestykseen oli, että tekemisen taso pysyi korkeana valmennuksen luomien välitavoitteiden ansiosta.

—Meillä oli kausi jaoteltu välietappeihin, joten koko ajan mentiin seuraavaa etappia kohti hyvässä aikataulussa, ja nyt kun päästiin lopulta sinne minne haluttiinkin, niin on ollut hyvät fiilikset.

Saario lisää, että pelaajat ja valmennus ovat osanneet vaatia toisiltaan paljon ja tavoitteet oli asetettu selkeästi.

—Kesällä jo huomattiin, että tässä porukassa on potentiaalia vaikka mihin. Jos kausi olisi päättynyt johonkin muuhun lopputulokseen, niin olisimme olleet pettyneitä.

Alanko-Salminen mukaan treeneissä on keskimäärin ollut kovempi vauhti kuin monissa peleissä ja se kielii siitä, että pelaajat ovat olleet sitoutuneita yhteisten tavoitteiden eteen.

Neljän vuoden tauko ei näkynyt otteissa

Alanko-Salminen kertoo, että valmentaja Aki Vilanderilla oli sormet pelissä hänen paluussaan takaisin kasvattajaseuraan.

—Raukka parka joutui käymään varmaan kymmenen pitkää keskustelua kanssani, kun olin empinyt päätöksen kanssa. Lopulta hän totesi, että kun et näköjään itse saa päätöstä aikaiseksi, niin mitä jos vain tulisit?

Alanko-Salminen osoittaa kiitollisuutta päävalmentajan suuntaan, koska yksittäisistä kauden hetkistä tuon päätöksen tekeminen oli vaikein, sillä joukkueen vaatimustaso oli tiedossa.

—Nyt on helppo hymyillä, enkä sekuntiakaan ole katunut sitä päätöstä.

Saario kertoo ihmetelleensä ”kokeneen ketun” suurinta murhetta siitä, että pärjääkö hän enää tällä tasolla. Ensimmäisistä treeneistä lähtien tekeminen näytti hänen mukaansa siltä, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan.

Alanko-Salmisen stuntti takaisin salibandyn pariin jäi yhteen kauteen.

—Jos tätä voisi ammattilaisena tehdä, niin tekisin varmaan niin kauan kuin paikat kestäisivät ja minut huolittaisiin joukkueeseen, mutta nyt pitää keskittyä muihin asioihin. 

Kapteeni kaipaa treeniarkeen

Saario kiittää sitä, että kiinnostus lajia kohtaan on kasvanut ja finaaleissa yleisö löysi sankoin joukoin lehtereille. Turun kauppatorilla tuntemattomat tulivat onnittelemaan, kun tunnistivat mestaruutta juhlineet pelaajat.

—Pikkuhiljaa alkaa kaipaamaan lenkkipoluille ja kuntosaleille. Pieni tauko on tehnyt hyvää, mutta on kiva palata pian arkeen, koska se on kivaa. Poislukien ehkä valmentaja Vilanderin vetämät Kuuvuoren porrastreenit.

Alanko-Saarinen nostaa huomioon Saarion monikäyttöisyyden pelaajana.

Esimerkkinä hän kertoo, että kun Saario siirrettiin puolustajan paikalta laitahyökkääjäksi sairaana olleen Laura Rantasen tilalle, niin hän teki kahdessa erässä pudotuspelien yhden ottelun piste- ja maaliennätyksen 7+2.

—Minä kysyin Lauralta pelin loppupuolella, että viitsisikö hän katsoa mikä on yhden pudotuspelin piste-ennätys, kun ei hirveän kaukana voida enää olla. Sen jälkeen yhdessä haluttiin saada se Jennalle.

Yleisöä kaivattaisiin vielä enemmän

Loppuun naiset kehottavat yhteen ääneen lukijoita tulemaan katsomaan tulevan kauden pelejä Kupittaan palloiluhallille.

—Peli on vauhdikasta ja urheilullista. Siellä on taitavia urheilijoita tekemässä sitä mitä he osaavat ja viihdyttäviä suorituksia tulee joka pelissä.

Myös eräs kannattaja saa kunniamaininnan. Teemu Töyrylä on jaksanut kannustaa pelistä toiseen rumpuineen ja pahvikasvoineen. Hän on kiertänyt Suomea joukkueen kanssa ja oli peräti Oulussa vierasmatkalla.

Yksittäisellä henkilöllä voi olla valtava merkitys sen fiiliksen luomiselle, toteaa Alanko-Salminen.

Viktor Brenner

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.