Paikalliset | 03.12.2020 08:39

Ulkotoimituksia ja liikunnallista seurakuntatyötä

Ulkotoimituksia ja liikunnallista seurakuntatyötä

Paattisten seurakunnan perhesihteeri Lotta Leppänen ja seurakuntapastori Menni Heikkinen jouluisissa puuhissa.

Paattinen —Loppuvuosi vedetään täysillä, mutta ne tapahtumat poistetaan, joita ei voida järjestää, Paattisten seurakunnan seurakuntapastori Menni Heikkinen kertoo.
Poikkeusoloissa vietettävä joulu tuo muutoksia seurakuntaelämään. Aaton hartaus järjestetään hautausmaalla kirkon portailta toimitettuna. Samoin joulupäivän aamukirkko.
—Näissä molemmissa on ollut perinteisesti runsaasti ihmisiä, siksi ne siirretään ulos. Tapaninpäivästä eteenpäin tilaisuudet järjestetään sisällä vain, mikäli rajoitukset sen sallivat, Heikkinen jatkaa.
Suunnitteilla on myös järjestää vielä ennen joulua lapsille suunnattua toimintaa, kuten joululauluja ja leikkejä sekä joulukoristeaskartelua. Kauneimmat joululaulut järjestetään 16. joulukuuta ulkotapahtumana. Nuorten valmistama joulukirkko järjestetään 13. joulukuuta, jonka jälkeen heidän joulujuhlansa järjestetään seurakuntatalolla.
Lisäksi seurakunta aikoo julkaista jouluisen videotervehdyksen sosiaalisessa mediassa.

Koronapandemia sai aikaan muitakin muutoksia pitkin kulunutta vuotta. Keväällä seurakunta lanseerasi hartauspuhelimen. Kesällä se kokeili pyhiinvaellusta Menni Heikkisen johdolla. Hän on itse kokenut pyhiinvaeltaja.
—Perhetyöntekijä Lotta Leppänen on myös idearikas henkilö. Häneltä olemme saaneet paljon ideoita seurakunnan ohjelmistoon, Heikkinen kiittää.
Nykyisin Paattisten seurakunnassa järjestetään muun muassa kastelintuhartaus kerran vuodessa.
—Kastetut saavat huovutetun linnun, josta löytyy kastetun nimi ja päivämäärä. Perheet saavat hakea linnun kotiin kastelintuhartaudessa. Linnut ova Elina Salmen eli Väärässuon Elsan tekemiä ja ne voi ripustaa vaikka joulukuuseen. Kastelinnut löytyvät ympäri vuoden kirkon saarnatuoliin kiinnitetystä puuköynnöksestä.

Seurakuntaelämä on saanut viime vuosina muitakin uusia muotoja liikunnan myötä. Sellainen on esimerkiksi Heikkisen vetämä hiljaisuuden jooga.
—Liikunta ja fyysisyys ovat tämän päivän juttuja, jotka ovat mukana kristinuskossa. Niihin tullaan varmasti panostamaan jatkossa lisää.
Aivan uusimpana liikunnallisena toimintona Heikkinen on lanseeraamassa seurakuntaan papin kanssa polulle -toiminnon.
—Minut voi kutsua mukaan lenkille hengelliseksi matkakumppaniksi. Voimme keskustella mistä tahansa samalla kun kävelemme. Heti kun ensimmäinen tilaus tulee papille niin toiminta alkaa, Heikkinen kertoo.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.