Paikalliset | 29.10.2020 08:27

Inkisen puutarhan tuotteille artesaaniruoan SM-kultaa ja -pronssia

Inkisen puutarhan tuotteille artesaaniruoan SM-kultaa ja -pronssia

Inkisen puutarhan yrittäjä Sirpa Helenius (vas.) sai keväällä apua tyttäreltään Jenni Topi-Hulmilta, joka lähti tekemään tuotekehitystä puutarhan omille tuotteille.

Paattislainen Inkisen puutarha on menestynyt Artesaaniruoan SM-kilpailussa, johon se osallistui ensimmäistä kertaa. Raision Rasekossa järjestetystä kisasta kerrottiin Aromi-lehden ilmoituksessa, josta puutarhan yrittäjä Sirpa Helenius ja hänen tyttärensä Jenni Topi-Hulmi sen bongasivat.
—Äiti ehdotti, että sopisivatko tuotteemme kisaan. Ilmoittauduimme mukaan pari päivä ennen kuin haku sulkeutui, Jenni Topi-Hulmi kertoo.

Kisaan osallistuivat puutarhan valmistamat Tarhurin kuivatut tomaatit voittaen kultaa vihannessäilykkeiden sarjassa sekä pronssia saanut Tarhurin vinegrette kylmien mauste- ja ruokakastikkeiden sarjassa.
Ensimmäistä kertaa osallistuminen ja molemmilla tuotteilla saman tien palkintosijoille pääseminen oli mieluinen yllätys. Kisassa oli tarkat kriteerit.

—Suurimman osan raaka-aineista piti olla suomalaisia, tilaansa jäljitettäviä. Säilöntäaineita, lisäaineita tai aromeja ei saanut käyttää, Topi-Hulmi luettelee.
Tärkeää oli myös, että tekijän kädenjälki näkyi lopullisessa tuotteessa. Tuomaristo maisteli tuotteita sokkona ja antoi sanallisen palautteen. Kultaa voittaneet Tarhurin kuivatut tomaatit kehuttiin kauniiksi, hyvällä tarinalla ja maulla varustetuksi, kauppaan ja ravintoloihin valmiiksi tuotteeksi.

Korona-aika hyödyksi

Tarhurin kuivatut tomaatit -purkkia koristaa nyt tarra, joka kertoo voitosta SM-kisassa. Itse säilyke valmistetaan Inkisen puutarhan eri värisistä, 2-laadun tomaateista. Samalla valmistettu tuote on siis myös ekologinen ja ruokahävikkiä vähentävä.
—Tomaatit viipaloidaan käsin ohuiksi viipaleiksi ja niitä kuivatetaan kuivurissa 6—8 tuntia, Sirpa Helenius kertoo.
Kyseistä säilykettä on valmistettu puutarhalla jo lähes vuosikymmenen ajan, mutta vasta keväällä tuotetta alettiin tuomaan paremmin esille, kiitos koronan.
—Minut lomautettiin koronan aikana omasta työstäni ja käytin sen ajan hyödyksi ja aloin kehittelemään ja parantelemaan puutarhalla jo myynnissä olevia tuotteita, Jenni Topi-Hulmi kertoo.
Samalla hänen serkkunsa lähti hankkeeseen mukaan kehittäen puutarhan ja sen tuotteiden somemarkkinointia. Nyt esimerkiksi puutarhan Instagram-tiliin on panostettu aiempaa enemmän.
—Somessa on ruokavinkkejä ja reseptiikkaa löytää puolestaan kotisivuiltamme, Topi-Hulmi vinkkaa.

Tulevaisuudessa kauppoihin?

Tomaattisäilykkeitä sekä muita tilan tuotteita, kuten vinegretteä, aiolia ja syksyn uutuutta lehtikaali-pestoa on myyty tilalta suoramyyntinä. Lisäksi niitä on saanut ostettua muun muassa Rekosta, kauppatorilta ja Mestaripalvin lihamyymälästä. Sesonki kuitenkin lähenee loppuaan ja monet myyntikanavat sulkeutuvat.

—Meillä on hautumassa ajatus jakelukanavien lisäämisestä, kun talvea vasten ostopaikat vähenevät. Olemme suunnittelemassa lisäystä seuraavaan sesonkiin. Nyt kuivatamme jatkossa mahdollisimman paljon tomaatteja, Sirpa Helenius kertoo.
Tarhurin kuivatuilla tomaateilla tilanne näyttää jo lupaavalta. Niitä on myyty ravintola Suomalaiseen Pohjaan ja eräs toinenkin turkulainen ravintola on ollut niistä kiinnostunut.
Ensi vuonna Artesaaniruoan SM-kisat järjestetään Ahvenanmaalla ja uusi osallistuminen kutkuttaa. Seuraavaksi suunnitteilla on lähettää kilpailuun muita puutarhan jo olemassa olevia tuotteita.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.