Pääkirjoitus | 21.07.2022 07:25

Paikallinen pankki on tunnekysymys

Pankkipalveluiden muutos ei ota loppuakseen. Kaukana ovat ne ajat, kun Liedonkin keskustassa toimi samanaikaisesti puolen tusinaa pankkia, joista osa vielä paikallisesti nimettyjä. SYP:n, KOP:n, niiden seuraajan Nordean, Turun Seudun Osuuspankin ja Postipankin poistuttua katukuvasta jäljellä ovat vielä Liedon Säästöpankki ja Suomen Osuuspankkiin nykyään kuuluva Liedon Osuuspankki. Seuraavaksi katukuvasta poistuu Liedon Säästöpankin nimi, ja tilalle tulee Oma Säästöpankki.

Maailma muuttuu ja pankkimaailma sen mukana. 1990-luvun laman ja pankkikriisin jälkeen pankkien säätelyä on kiristetty ensin kotimaisin voimin, sittemmin Euroopan unionin tasolla. Vuoden 2008 maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen kiristyksiä esimerkiksi omavaraisuuteen on tullut lisää, eikä niihin enää paikallisella tasolla pystytä vastaamaan. Varsinaisen pankkitoiminnan rinnakkaiskulut ovat kasvaneet myös digitalisaation myötä.

Toukokuinen uutinen Liedon Säästöpankin myynnistä jäi monelta niin sanotusti tutkan alle. Julkinen keskustelu aiheesta ryöpsähti vasta viime viikolla. Käytännössä kauppa on kuitenkin sinettiä vaille valmis, eikä sen peruuntumiseen uskota.

Liedon Säästöpankki -nimi jää elämään varsin varakkaana, paikallisesti hallinnoitavana säätiönä. Noin 160 miljoonan euron sijoitusvarallisuutta on luvattu käyttää Turun talousalueen kehittämiseen mittavasti aikaisempaa enemmän. Nähtäväksi jää, toivoa sopii.

Matti Lehtonen

 

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.