Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 11.09.2025 09:57
Tunnustusta kotikylän aktiiville

Paattislaiset ovat onnekkaita, kun ovat saaneet Mimmi Ruususen (taustalla) kaltaisen äänitorven, totesi Turun apulaispormestari Sini Ruohonen.
Paattislaiset äänestivät Mimmi Ruususen Paattisten vuoden 2025 varikseksi. Titteli myönnettiin viime sunnuntaina Paattisten päivän huipennukseksi.
—Mimmi sai ylivoimaisesti eniten ääniä, taustoitti Paattisten kyläyhdistyksen puheenjohtaja Petra Männistö.
Diplomin luovuttanut Männistö kiitti Ruususta sinnikkäästä työstä koko yhteisön hyväksi. Ruusunen on merkittävästi edistänyt täkäläistä yhteisöllisyyttä, elinvoimaisuutta ja hyvinvointia. Hän on toiminut aktiivisesti muun muassa Paattisten koulun vanhempainyhdistyksessä, kyläyhdistyksessä sekä seurakunnassa.
Lisäksi hän on tuttu politiikasta. Osviittaa suosiosta saatiin viime kevään kunta- ja aluevaaleissa. Ruusunen sai kuntavaaleissa Paattisten-Tortinmäen äänestysalueelta 389 ääntä, aluevaaleissa 307.
Paikka aukesi molempiin: sekä Turun kaupunginvaltuustoon että Varhan aluevaltuustoon.
Keskustapuoluetta edustava Ruusunen tunnetaan vankkumattomana Paattisten puolesta puhujana, ja hän on vastustanut näkyvästi aluetalon alasajoa.
Paattisten päivässä puheen pitänyt Turun kaupungin kokoomuslainen apulaispormestari Sini Ruohonen totesikin, että paattislaiset voivat olla tyytyväisiä, kun ovat saaneet Ruususen kaltaisen äänitorven.
Ruohonen pohti puheessaan varikseen liittyvää symboliikkaa, ja löysikin useampia yhtäläisyyksiä kyseisen lintulajin ja paattislaisten välillä. Kumpikin on elinvoimainen laji, elää pohjoisessa ja viihtyy porukassa.
Lisäksi varis on laji, joka pitää ääntä, kun on tarvis.
—Ja kyllä paattislaistenkin ääni on kuulunut, Ruohonen totesi ja viittasi keskusteluun aluetalosta.
Vaikka aluetalo lopulta päädyttiin sulkemaan, on Ruohosen mukaan iso merkitys sillä, että alueen asukkaat pitävät ääntä itsestään ja ovat aktiivisia.
On esimerkiksi hyvä, että paattislaiset ovat jättäneet Iskoisten urheilukentän kunnostussuunnitelmaan toiveitaan ja tarpeitaan.
Ruohonen on tuore kaupunkiympäristön apulaispormestari. Nykyään hänen mukaansa on vallalla ajatus kaupunginosin erilaisuudesta. Paikalliset erityispiirteet tunnistetaan ja tunnustetaan, eikä ajatella tietyn kaava sopivan kaikille.
Hän kannusti, että puutteiden sijaan paattislaiset kertoisivat myös, mitä kaikkea hyvää Paattisilla on. On vaikkapa yhteisöllisyyttä, luontoa ja maalaismainen idylli.
Koska aluetalo ei ole enää käytettävissä, Paattisten päivää vietettiin tänä vuonna Paattisten koulun pihalla. Koko perheen tapahtumassa oli monenlaista puuhaa. Oli myyjiä ja paikallisten yhdistysten pisteitä.
Musiikista vastasi The Miracles Rautalanka.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi