Paikalliset | 26.02.2026 11:34

Talousheilahtelut herättävät kritiikkiä

Talousheilahtelut herättävät kritiikkiä

n Ruskolaispäättäjät vaativat lisää työkaluja kunnan talouden seuraamiseen. Kuvassa kunnanjohtaja Kari Lehtinen (oik.), valtuuston puheenjohtaja Jussi Helesvirta, va. talous- ja hallintojohtaja Arto Oikarinen ja hallituksen puheenjohtaja Antti Mattila.

Talouden ennakoinnin vaikeus kirvoitti taas tunteita ruskolaispäättäjissä.

Viime maanantaina kunnanvaltuustossa valtuutettu Jorma Rand (vas.) käynnisti keskustelun siitä, miten päättäjien pitäisi pystyä seuraamaan kunnan taloustilannetta reaaliaikaisemmin. On mahdotonta päättää, mihin rahoja käytetään, jos ei ole tietoa, miten paljon sitä on käytettäväksi.

Rand viittasi viime marraskuuhun, jolloin valtuustolle arvioitiin, että vuoden 2025 tilinpäätös olisi noin 350.000 euroa plusmerkkinen. Aivan alkuun uumoiltiin, että tilinpäätös jäisi muutamia tuhansia euroja miinukselle, ja nyt viimeisimmän ennusteen mukaan se kapuaisi lopulta jopa yli miljoonan plussalle.

—Koen, että me valtuutetut emme ole saanut sellaista tietoa taloudesta ja talouden hoidosta kuin olisi pitänyt, Rand totesi.

Ruskon kunnassa väliaikaisena talous- ja hallintojohtajana parhaillaan työskentelevä Arto Oikarinen muistutti edeltäjänsä tavoin, että tilanteet elävät. Vuoden 2025 talousarviossa oli varattu esimerkiksi joukkoliikenteelle ja työllistämispuoleen enemmän rahaa kuin sitä lopulta kului, ja siten kunta sai niistä palautusta.

—On asioita, jotka laukeavat joskus negatiivisesti ja joskus positiivisesti vasta siinä vaiheessa, kun tilinpäätöstä tehdään. Ja tieto siitä voi tulla viime vuoden osalta vasta tämän vuoden puolella, Oikarinen kuvaili.

Rand ehdotti, että vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden osavuosikatsaus tuotaisiin heti huhtikuun valtuustoon ja puolen vuoden katsaus syyskauden ensimmäiseen valtuustoon.

Oikarinen ei nähnyt tälle estettä. Nykyinen raportointijärjestelmä mahdollistaa hyvinkin nopeasti reaaliaikaisten taloustietojen saannin.

Myös viime vuoden toteumat puhuttivat. Perusopetus ja varhaiskasvatus ovat ilmoittaneet alittavansa viime vuoden osalta niille talousarviossa varatut määrärahat, mutta Rand ihmetteli erityisesti hyvinvoinnin toimialaa.

—Se on käyttänyt vain 70 prosenttia siitä rahasta, joka olisi pitänyt käyttää kaikkien meidän kuntalaisten hyvinvointiin, Rand jyrähti.

Käyttämättä jäänyttä rahaa olisi voinut hyödyntää vaikka leikkipaikkojen korjaamiseen tai täkäläisten yhdistysten ja seurojen avustamiseen.

Valtuutettu ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Mattila (kesk.) oli samoilla linjoilla. Hän huomautti, ettei valtuuston tahto ole toteutunut, jos budjetoitua määrärahaa on jäänyt käyttämättä.

Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja ja valtuutettu Marko Mäenpää (sd.) tuumi, että varmasti lähtökohtaisesti ne rahat, jotka on budjetoitu, käytetään. Hyvinvointitoimialalla määrärahojen käyttöön on vaikuttanut esimerkiksi säästöliekillä toiminut kirjasto. Kirjasto- ja kulttuuripäällikkö oli pitkään virkavapaalla.

Lue juttu kokonaisuudessaan Turun Tienoosta.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 12.1.2026 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.