Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 21.10.2021 07:44
Jokipolku kuuluu jokirantaan
Liedon keskustan kehittämisestä on puhuttu vuosikaudet. Aikanaan tehty päätös kaupallisen keskustan kaksikerroksisuudesta, siis mataluudesta, näkyy nyt keskustan yleisilmeessä eikä mairittele. Vastaavan kokoisten kuntataajamien joukossa Liedon keskusta ei loista viihtyvyydellään tai elinvoimallaan.
Keskustan kehittämisessä iso merkitys voisi tulevaisuudessa olla Aurajoen ottamisessa mukaan Liedon keskusta-alueeseen. Niin kuin lietolaiset tietävät, Suomen ehkä kuuluisin joki virtaa aivan keskustan kyljestä kansallismaisemassa, mutta joelle ei varsinaisesti ole pääsyä. Rannat ovat ainakin sulan maan aikaan saavuttamattomissa ryteiköiden, hankalien kulkuyhteyksien tai yksityisen maanomistuksen vuoksi.
Jokipolku-hankkeen ensimmäinen vaihe on valmistumassa ja tärkein ratkaisematon kysymys liittyy hautausmaan ohitukseen. Vaikka kunnassa ollaan sitä mieltä, ettei vesirajaan voida puusta kulkuväylää rakentaa, kyllä maailmalta esimerkkejä löytyy. Eikä tarvitse lähteä naapurikaupunkia kauemmas. Muut ratkaisut, kuten hautausmaan läpikulku, tuntuvat jotenkin vääriltä ja tungettelevilta. Ainoaksi maksajaksikaan ei kunta tässä tapauksessa jäisi.
Ensi kesään mennessä sopisi päättää myös siitä, mistä kohtaa kuntalaisten toivotaan jokeensa kastautuvan. Aurajoen vedenlaatu ei ole ongelma, mutapohjaisen kaislikon läpi veteen rimpuilu on.
Matti Lehtonen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi