Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 01.07.2021 07:10
Sotesaagan loppu, vai onko?
Eduskunta hyväksyi juhannuksen alla hallituksen valmisteleman sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen. Uudet lait tulevat voimaan portaittain, ensimmäiset jo tänään 1. heinäkuuta. Tästä päivästä lähtien Suomeen on perustettu 21 hyvinvointialuetta — kukkaruukkua — ja kirsikaksi kakkukerrosten päälle Helsingin kaupungin erillinen alue. Alkuvuodesta on määrä pitää aluevaalit, joissa valitaan hyvinvointialueille pomot. Ennen vaaleja alueiden toiminnasta vastaa väliaikaishallinto.
Pitkään on pohdittu uudistuksen vaikutuksia kuntiin. Nyt näyttää vahvasti siltä, että Liedon ja Ruskon kaltaiset, suhteellisen nuoren väestön muuttovoittokunnat tulevat uudistuksesta loppujen lopuksi hyötymään. Yhteiskunnan kokonaisetu sikseen, mutta sotemenojen siirto kunnilta valtiolle tekee varsinkin Liedon kuntataloudelle hyvää. Siis näin etukäteen arvattuna, todellisuus on usein ihmeellisen ennakoimatonta.
Uudistusta on moitittu etenkin opposition toimesta, mutta myös hallituksen sisällä kytee erimielisyyttä uudistuksen toimivuudesta. Sotevaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) on jo myöntänyt, että lakipaketin korjaussarjan valmistelu aloitetaan pikapikaa. Onkin mahdollista, että tulevat hallitukset peruuttavat nykyisen tekemiä päätöksiä ainakin osittain. Sotesoppaa kuumennetaan uudestaan vielä monta kertaa.
Matti Lehtonen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi