Paikalliset | 18.11.2021 09:10

Kotipanimomestareiden luottotoimittaja Lappo muutti Lietoon ja myy olutharrastajille enemmän kuin koskaan

  • Lappo Oy:n perustaja, yrittäjä ja ylistyranki Jaakko Manni perusti firmansa vuonna 2012. Myynnillisesti korona-ajat ovat olleet yhtiölle mainioita: kun kotona ollaan paljon eikä oluthanojen ääreen pääse, yhä useampi panee oluensa itse.

  • Mallasvarastossa sekoitetaan ja rouhitaan asiakkaan maltaat tilatuksi sekoitukseksi. Pienin myyntierä on 100 grammaa, käytännössä tilaukset painoltaan vähintään kiloja, yleensä kymmeniä kiloja.

  • Oluen perusraaka-aineet: maltaat (lasissa), humalat (vihreitä pellettejä) ja hiiva (kuivattuna pussissa). Vettä tulee hanasta.

  • Humalat säilytetään kylmässä, sillä kyseessä on tuoretuote. Humalat tuovat oluen makuun syvyyttä, katkeroita tai vaikka hedelmäistä raikkautta.

  • Eriasteisesti paahdetut maltaat tuottavat erilaisia oluita. Lappo Oy:n myymistä maltaista suurin osa on kotimaista vaaleaa, harvinaisemmat versiot tulevat Keski-Euroopasta.

Lieto —Tämä touhu alkoi kasvaa Suomessa ehkä kymmenen vuotta sitten. Itsellänikin homma lähti ihan omasta harrastuksesta, Jaakko Manni taustoittaa.
Mannin titteli on ylistyranki, ja puheenaiheena oleva ”touhu” on oluen panemista kotona. Siis harrastusmielessä, omaan käyttöön ja omaksi ja lähipiirin iloksi.

Manni perusti vuonna 2012 Lappo Oy:n, alkuun sivutoimiseksi autotallifirmaksi.
—Suomen markkinoilla oli tuohon aikaan vain yksi kotipanijoita palveleva yritys, eikä siihen oltu kovin tyytyväisiä. Kotipanimot yleistyivät, ja samaan aikaan pienpanimot alkoivat nostaa päätään eri puolilla maata. Ensimmäiset asiakkaani olivat todellisia alan pioneereja, ja yhdessä heidän kanssaan kehitin yritystä ja sen valikoimaa eteenpäin, nykyään turkulainen Manni muistelee pääasiassa nettikauppaa tekevän yrityksen alkuvuosia.
Kymmenen vuotta sitten alkujaan koskelainen Manni asui vielä Liedossa. Vuoden 2015 paikkeilla mies päätti, että yrityksen oli aika kasvaa. Olutharrastus yleistyi, ja kysyntää osaamiselle, raaka-aineille ja välineille oli jatkuvasti enemmän. Toimitilat löytyivät Piikkiöstä. Tämän vuoden keväällä uudet, isommat tilat saman katon alta löytyivät Liedon Avantista Kulkuripellontieltä.
—Toimimme Piikkiössä kolmessa eri hallissa, ja ahdasta oli. Haussa oli vähintään 650 neliömetrin uudet toimitilat, ja vaikka täällä tilaa on hieman vähemmän, hallista valmiiksi löytynyt pölytiivis tila maltaiden rouhintaa varten oli tärkeä juttu. Alkuun näytti siltä, ettei kaikkea tavaraa saada millään mahtumaan, mutta sisäkorkeutta hyödyntämällä kaikki saatiin mahtumaan, Manni kertoo.
Ja tavaraa, sitä Lappo Oy:n varastossa tosiaan riittää.

Raaka-aineet helppoja, välinevalikoima ei

Olut on lähtökohtaisesti varsin yksinkertainen tuote, jonka valmistamiseen tarvitaan neljää raaka-ainetta: vettä, maltaita, humalaa ja hiivaa. Lapon myymistä maltaista suurin osa on Lahdessa Viking Maltin mallastamaa. Siitäkin on moneksi, mutta lisäksi tarvitaan erikoisempia eriä, pääasiassa Keski-Euroopasta.
—Olemme valinneet Saksasta, Belgiasta ja Iso-Britanniasta kustakin yhden mallastamon edustettavaksemme. Asiakas voi tilata meiltä maltaita haluamanaan sekoituksena 100 gramman tarkkuudella, ja seos sekoitetaan valmiiksi. Maltaat säilyvät huoneenlämmössä, humalat taas varastoidaan kylmätiloissa, Jaakko Manni kuvailee.
Vaikka raaka-aineita on vain muutama, valmistusprosessissa on monta liikkuvaa osaa. Ja osia tulee jatkuvasti lisää.
—Laitteita ja niiden osia tulee markkinoille koko ajan uusia ja parempia. Yleensä uudet laitteet joko helpottavat oluen panijan töitä, tai sitten mahdollistavat prosessin eri vaiheiden tarkemman hallinnan. Alkuun pääsee helposti ja halvalla, mutta kehittyminen ei koskaan lopu. Omia taitoja, tietoja ja välineitä voi kehitellä eteenpäin loputtomasti.

Näin on yhä useampi suomalainenkin tehnyt. Pienpanimoita on maassa tällä hetkellä noin sata, kotipanijoita kymmeniä tuhansia. Puolitoista vuotta sitten räjähti.
—Koronasulun alkaessa oli ensin vähän aikaa aivan hiljaista. Kesällä 2020 tavaraa alkoi mennä kotipanimoihin enemmän kuin koskaan: huomasi hyvin, kuinka ihmisillä oli enemmän aikaa kotona ja vähemmän mahdollisuuksia oluella käyntiin.
Paketteja Lappo Oy:n varastosta lähtee nyt Postin tai Matkahuollon välityksellä noin 1.500 kuukaudessa.

Parhaimmillaan olut on yhteinen asia

Paitsi laitteistoja ja raaka-aineita, Lappo palvelee oluen ystäviä myös resepteillä, koulutuspaketeilla ja ihan vain neuvomalla ja ideoimalla.
—Tämä (oluen kotipaneminen) on todella sosiaalista touhua, Jaakko Manni korostaa.
—Laitteistoja ostetaan monesti kavereiden kanssa porukalla, ja verkossa muiden harrastajien kanssa keskustellaan aktiivisesti. Meillekin tuodaan usein maistiaisia, ja tuotteita vertaillaan ahkerasti myös muiden harrastajien kesken. Itse vedän kotipanijoille maksullisia verkkokursseja aiheesta.

Manni muistuttaa oluen olevan pääasiassa tuoretuote. Vaaleat, humaloidut oluttyypit kuten lager, pils, APA ja IPA ovat parhaimmillaan tuoreina. Niitä ei siis kannata muhittaa jääkaapissa ”sopivaa hetkeä odottamassa”. Tummat ja vahvat oluet, kuten stoutit tai trappistit, ovat eri asia: ne paranevat oikein säilytettyinä vanhetessaan.
Entä toimitusjohtaja, yrittäjä ja ylistyranki itse: vieläkö mäski porisee ja vierre vie?

—Valitettavan harvoin! Toivon, että ehtisin jouluksi jonkun belgialaistyyppisen satsin tehdä. Tosin senkin pitäisi jo olla kypsymässä, jos täksi jouluksi meinaa, Manni päättää.

Matti Lehtonen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.