Paikalliset | 19.11.2020 08:15

Metsän arvo on katsojan silmässä

Vuosikymmeniä metsäalalla työskennellyt paattislainen Auvo Heikkilä pitää Suomen metsäpolitiikkaa pääosin onnistuneena.

Paattinen Viikko sitten Tienoon yleisönosastolla kuohahti. Metsä puhuttaa aina, ja vuosikymmeniä jatkunut peitsentaitto avohakkuiden, jatkuvan kasvatuksen ja luonnonsuojelun välillä herättää aina tunteita. Viimeksi edellisviikolla Sitran yliasiamies Jyrki Katainen totesi, että ”Metsäkanalintujen metsästäjän maalaisjärjellä arvioituna avohakkuissa ei ole järkeä”. Moni taho älähti.
—Hyvähän se on, kun keskustellaan, toteaa paattislainen Auvo Heikkilä.
Metsäalalla 35 vuotta toiminut, nykyisin lämpöyrittäjänä toimiva Heikkilä yrittää ymmärtää molempien osapuolten kantoja. Osa avohakkuiden puolustajista on ”vanhan liiton miehiä”, osa niiden vastustajista taas ei ymmärrä metsätalouden logiikkaa.
—Keskustelu perustuu usein mielikuviin. Talousmetsiä kutsutaan puupelloiksi, jatkuvan kasvatuksen metsiä risukoiksi.

Jatkuva kasvatus tuottaa heikommin

Metsätalouskeskustelussa sekoittuvat usein eri osapuolten mielipiteet ja arvovalinnat. Vastakkain ovat metsäteollisuuden intressit, hiilinielut, luonnon monimuotoisuus ja virkistyskäyttö. Talousmetsäksi kutsutaan myös jatkuvan kasvatuksen periaatteella hoidettavaa metsää. Silloin metsästä kaadetaan vain suurimmat tukkipuut, eikä pienempiin puihin kosketa. Metsään jätetään paljon lahopuuta ja puusto on eri-ikäistä. Myös lajisto on runsaampaa. Tasaikäinen metsä taas on nykyisin laajimmin käytössä oleva malli, jossa metsän kasvukierto kestää noin 70 vuotta taimien istutuksesta parin harvennuskerran kautta pääte- eli avohakkuuseen. Päätehakkuun jälkeen metsä voidaan mätästää eli sen pintakerros kääntää ympäri, jolloin uudet taimet lähtevät nopeampaan kasvuun.
—Suomi on onnistunut metsäpolitiikassaan kohtuullisen hyvin. Metsän kasvu on vahvaa ja ympäristönsuojelu otetaan aiempaa paremmin huomioon. Metsäluontoa toki voitaisiin hoitaa paremminkin, Auvo Heikkilä tuumii.

Suomessa on noin 600.000 metsänomistajaa. Nykyisessä metsälaissa on edelleen uudistamisvelvoite, mutta sitä edeltävänä aikana metsänomistaja voi valita haluamansa metsänhoitometodin itse.
—Nykyinen laki on toiminut aika hyvin. Silti jatkuvassa kasvatuksessa on alle 10 prosenttia talousmetsistä.
Syy on Heikkilän mielestä selvä: jatkuvalla kasvatuksella metsän tuotto jää pieneksi. Siis sekä puuta että rahaa saadaan vähemmän.
—Historia on osoittanut, että jatkuvaa kasvatusta muistuttavat harsintahakkuut johtavat metsien kuihtumiseen. Taimettuminen on huonoa, jäljelle jäävä puuaines ei kehity laadukkaaksi tukkipuuksi, ja kasvu jää hitaaksi.

Esimerkkinä Heikkilä näyttää Paattisten ja Vahdon metsistä vierekkäiset metsäpalstat, joista toisella on tehty viime talvena jatkuvan kasvatuksen mukainen korjuu, toisella taas uudistushakkuu seitsemän vuotta sitten.
—Istuttamalla uudistetussa metsässä kuusentaimen vuosikasvu on 50 senttimetrin luokkaa. Jatkuvan kasvatuksen metsässä taimia on murto-osa uudistetusta metsästä ja taimien vuosikasvu viiden sentin luokkaa. Tämä johtuu pääosin juuristo-, ravinne- ja valokilpailusta, jossa pienet aluskasvuiset taimet jäävät alakynteen. Lisäksi jalostetut, valikoidut taimet kasvavat luontaisia paremmin. Ero kiertoajassa on noin 20 prosenttia.

Monimuotoisuutta myös talousmetsiin

Mutta entäs ne muut arvot? Yhä harvempi suomalainen näkee metsissä vain euroja. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen uhkaa kokonaisia ekosysteemejä, ja Suomessakin uhanalaisista lajeista kolmannes elää metsäluonnossa.
—Talousmetsissä monimuotoisuutta edistettäisiin parhaiten lisäämällä lahopuun määrää ja jättämällä reuna-alueille suojakaistoja. Nykyisin lahopuuta on Varsinais-Suomessa noin kolme kuutiometriä hehtaarilla, ja sen määrää voidaan hyvin kasvattaa. Eniten uhanalaisia eliöitä suhteessa pinta-alaan on Suomessa perinnebiotoopeissa, entisillä laidunmailla, kedoilla ja niityillä. Ne ovat olleet ihmisten ja eläinten muovaamia ympäristöjä, Auvo Heikkilä laskee.
Parhaiten jatkuva kasvatus sopii Heikkilän mielestä kallioisille alueille, huonokasvuisille soille ja erityisille maisemakohteille. Metsäluonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä kaikissa metsissä hakkuutavasta riippumatta, mutta painotuksen pitäisi olla virkistyskäyttöön tarkoitetuissa metsissä. Laajamittaisella jatkuvaan kasvatukseen siirtymisellä olisi merkittäviä vaikutuksia Suomen metsäsektorille.

—Hakkuupinta-aloja pitäisi kasvattaa järeissä metsissä jopa kaksinkertaiseksi. Vaihtoehtoina ovat myös puun tuonnin lisääminen Venäjältä tai useamman metsäteollisuuden tehtaan sulkeminen. Laajemmat muutokset metsätalouden periaatteissa olisivat Suomen talouselämän kannalta huonoja.
—Viime kädessä metsänomistaja toki ratkaisee sen, miten metsiä hoidetaan. Metsälaki sallii sekä jatkuvan kasvatuksen että tasaikäisrakenteisen metsänhoidon, Heikkilä päättää.

Matti Lehtonen