Uutisotsikot
Urheilu
Urheilu | 03.09.2020 08:25
Vinttikoira-Miisa on Suomen nopein koira

2-vuotias Lille Brillo eli Miisa juoksi Sm-kultaa 480 metrin matkalla ajalla 28,70s. Omistaja ja valmentaja Ilkka Virta omistaa viisi samanrotuista koiraa, mutta Miisa erottuu joukosta kirkkaasti lahjakkaimpana juoksijana.
Lietolaisen Ilkka Virran omistama ja valmentama vinttikoira Little Brillo eli Miisa on tuore Suomen mestari, juostuaan greyhoundien eli ratalinjaisten englanninvinttikoirien mestaruuskisat voittoisasti Tampereella viime viikonloppuna. Miisa juoksi 480 metrin matkan ajassa 28,70 sekuntia. Vinttikoira onkin gepardin ja hanka-antiloopin jälkeen nopein maaeläin, joka voi saavuttaa jopa 80 kilometrin tuntinopeuden.
—Miisa voitti sekä lyhyellä 280 metrin että pitkällä 480 metrin matkalla, Ilkka Virta kertoo.
Jetline Racing on miehen oman kennelin nimi. Kotoa löytyykin yhteensä viisi vinttikoiraa, joista neljä kilpailee. Miisa on kuitenkin osoittautunut porukan kultakimpaleeksi.
Juoksu on Miisan ilo
Miisan voitto oli omistajalle yllätys.
—Koskaan ei voi suunnitella mitään etukäteen. Jos toivoo voittoa, ei se ikinä mene niin, Virta toteaa.
Miisa treenaa viikoittain juoksua, johon siltä löytyy kyllä omaakin halua ja viettiä.
—Sen pitäisi päästä yhdestä kahteen kertaan viikossa juoksemaan vapaana vuoden ympäri. Miisa juoksee 10 minuuttia täyttä vauhtia ja lepää seuraavat pari päivää. Meillä on mökillä oma harjoitusrata, jossa se pääsee juoksemaan.
Omistajan mukaan vapaana juokseminen onkin Miisan suurin ilo heti syömisen jälkeen. Juokseminen itse kisoissa varsinaisella kilparadalla metallikanin perässä on mieleistä.
—Jo autossa matkalla kisoihin se on levoton. Kisaaminen on selvästi sen verissä, Virta kertoo.
Vinttikoirakilpailuja ei kuitenkaan ratkaista valmentajan taidoilla, vaan koiran lahjakkuudella.
—Huonosta koirasta ei saa huippua, mutta hyvän kyllä pystyy pilaamaan, Virta toteaa.
Kisaava perheenjäsen
Ulkomailla vinttikoirakilpailut ovat suuremmassa suosiossa kuin Suomessa. Etenkin Australiassa, Irlannissa ja Englannissa ne ovat tunnettuja ja niiden pääpalkinnot liikkuvat yli 100.000 punnan tienoilla.
—Meillä laji on marginaalinen ja kilpailulisenssi taitaa olla noin 40 koiralla. Aktiivisia harrastajia on noin viitisenkymmentä. Vinttikoiria taas löytyy Suomesta parisataa.
Esimerkiksi Metsämäen raviradalla voidaan järjestää vinttikoirakilpailuja.
—Tämä onkin köyhän miehen ravihevonen, Ilkka Virta vitsailee.
Hän kuitenkin muistuttaa, että Suomessa kisaavat vinttikoirat ovat ennenkaikkea lemmikeitä ja perheenjäseniä.
Miisalla on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä menestyjän.
—Sen isä on australialainen huippujuoksija. Miisalla on pitkä selkä suhteessa jalkoihin sekä vahvat lihakset. Sen juoksutyyli on hyvä ja poikkeaa aiemmista koiristamme. Sillä on myös juoksupäätä. Kaikilla koirilla ei nimittäin psyyke kestä.
Vaikka Miisa onkin narttukoira, on se silti omapäinen. Kotosalla se on silti varsinainen sylivauva.
Viikonloppuisen suomenmestaruuden myötä Miisa sai palkkioksi ison luun ja vähän kinkkua.
Ina Virtanen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi