Paikalliset | 19.12.2019 08:27

Kaunis joulupuu on makuasia

Helmi Hovi (vas.) valitsi isoäitinsa Elina Hovin kuusivalikoimasta itseään miellyttävän yksilön. Raision ja Ruskon rajalla kuusia myyvä ja kasvattava Elina Hovi on touhunnut joulupuiden kanssa vuosikymmenen, sillä "jokin siinä köhnäämisessä viehättää".

RUSKO —Kyllä tähän jokin ihmeellinen himo täytyy olla, perustelee ruskolainen Elina Hovi joulukuusien kasvatus- ja myyntiharrastustaan.

Joulupuu-sesonki on päällä, ja Hovi seisoo päivät Ruskon ja Raision rajalla joulukuusia myymässä, varsinaissuomalaisessa talvessa eli tummanharmaassa tihkusateessa. Kaupan on itsekasvatettuja kuusia Vehmaalta ja Ruskolta sekä kokeneemman joulukuusikasvattaja Sulo Koskisen tuottamia puita.

—Ehdoton enemmistö haluaa edelleen perinteisen suomalaisen metsäkuusen. Minulla on myynnissä myös serbiankuusia, joita etenkin allergiset suosivat miedomman tuoksun vuoksi. Itsekään en voisi metsäkuusta tuoda sisälle allergian vuoksi, Hovi kertoo.

Muuten ihmisten joulukuusimaku vaihtelee paljon. Toiset haluavat komean, tuuhean ja terhakkaan, toisille oikeanlainen joulupuu on riippaoksainen ja harvempi yksilö.

—Vuosien aikana olen oppinut jo osan asiakkaista tuntemaan, ja muistan heti, millaisen kuusen he haluavat. Usein perhe mieltyy heti johonkin yksilöön, mutta haluaa kuitenkin vielä kierrellä ja katsella loputkin puut läpi. Sitten palataan kuitenkin lopuksi sen ensimmäisen silmään iskeneen kuusen luo.

Jokaiselle kuuselle yksilöllinen kohtelu

Elina Hovin joulukuusiura alkoi vuosikymmen sitten, kun hän etsi sopivaa metsäpalstaa puuhasteltavaksi. Vehmaalta löytyi sopiva, ja kun palstaa raivatessa käsiin jäi kauniita ja käpyisiä latvakuusia, Hovi ei raaskinut niitä metsään jättää.

—Niistä puolesta tusinasta latvakuusesta se lähti. Ruskolainen kuusenkasvattaja Sulo Koskinen innosti jatkamaan, ja seitsemän vuotta sitten vuokrasin peltokaistaleen Vahdontien reunasta ja istutin sinne kuusia. Tai siis istutimme yhdessä lasten ja miehen kanssa, en minä tähän yksinäni pystyisi, Elina Hovi kiittää.

Seitsemän vuotta sitten istutetut kuusentaimet saavat osakseen metsässä kasvavaa serkkuaan enemmän huomiota. Jokainen kuusi leikataan, lannoitetaan, suojataan tuholaisilta ja lopuksi vielä muotoonleikataan ennen kaatoa.

—Istuttamisen jälkeen jokaisen luona käydään siis ainakin neljä kertaa. Eikä kasvupaikka Vahdontien varressa ole edes kovin hyvä, vaan kärsii kuivuudesta ja heikosta maasta. Mutta jokin siinä köhnäämisessä vaan viehättää.

Palkinnon vuosien työstä saa joulun alla, kun kuusikauppa käy ja viimevuotiset asiakkaat palaavat hakemaan uutta joulupuuta. Harrastuksen eteen tehdyt työtunnit palkitaan silloin.

—Tuntuu hyvältä, kun ihmiset kertovat edellisen kuusen olleen kaunis ja kestävä, ja haluavat tulla hakemaan samanlaista. Joku on joskus kertonut, että kuusi on pärjännyt kevääseen asti ja tehnyt kuusenkerkkiä, jotka perhe on sitten syönyt, Hovi nauraa.

—Vaikka viimeisinä päivinä ihmetteleekin, miksi tämmöistä tekee, heti joulun jälkeen sitä huomaa katselevansa jo seuraavan vuoden kalenteria, Hovi myöntää.

Kyllä siihen joku ihmeellinen himo siis pitää olla.

Matti Lehtonen