Paikalliset | 18.07.2019 09:54

Vain lotto puuttuu

Vain lotto puuttuu

Lietolaiset sisarukset Ebba (vas.), Evert ja Alvin Koivusaari pistäytyivät herkkuostoksilla. Taustalla äiti Satu Koivusaari.

—Pitkän odotuksen jälkeen ollaan saatu taas grilli! Tosi hieno juttu, myhäilevät lietolaiset Sanna ja Paul Sirén.
Ilmaristen grillin avasi kesäkuussa uusi yrittäjä, Mikko Alkki. Uutta Alkki tosiaan onkin tuonut tulleessaan — jo pelkästään grillin yleisilmeeseen. Puupaneelit, pirttipöydät ja ylimääräiset väliseinät ovat saaneet lähteä.
—Minulla on pää täynnä ideoita. Katsotaan, mitkä kaikki niistä toteutuvat, Alkki naurahtaa.
Aikaisemmin Alkki työskenteli sähköliikkeessä myymäläpäällikkönä. Ihan tuntemattomalle alalle mies ei kuitenkaan ryhtynyt.
—Olin nuorena viisi vuotta grillikioskissa töissä ja myös pikaruokalassa.
Alkki pohti jo kolme vuotta sitten, alkaisiko kotikylänsä grilliyrittäjäksi.
—Kävin keskusteluja entisen yrittäjän Ollin (Selin) kanssa. Mutta silloin aika ei vielä ollut oikea. Kun grilli vapautui uudelleen, ajattelin, että nyt tämä kortti on katsottava. Tähän se sitten johti.

Monipuolisuutta haetaan

Ruokalista on Alkin omaa käsialaa. Menussa on kuulemma haluttu yhdistää sekä klassista grilliruokaa että pikaruokaa. Jossain välissä valikoimaan tulee pitsaa ja kotiruokalounaskin.
—Mutta sitten tarvitsen apukäsiä. Tarkoitus on rekrytoida tänne mahdollisimman pian osa-aikainen työntekijä.
Ainakin Sirénit kehuvat ruokalistaa monipuoliseksi. Molemmat tilasivat tällä kertaa hampurilaiset.
—Täältä saa monta vaihtoehtoa gluteenittomana, mikä on tosi ihanaa. Monesta ketjuravintolastakaan ei saa kuin yhtä hampurilaista gluteenittomana, Sanna Sirén vertaa.
Monipuolisuutta kehutaan myös karkkihyllyllä. Sisarukset Evert, Alvin ja Ebba Koivusaari ovat vaikean valinnan äärellä.
—Pyöräilimme tänne eilen ja tänään taas. Karkkihylly on niin huikea. Antaa hyvää motivaatiota pyöräilyyn, äiti Satu Koivusaari veistelee.
Kiirettä on pitänyt, mutta kiva niin. Mikko Alkki on ollut hyvillään, että vakioasiakkaiden lisäksi grillissä on vieraillut uuttakin väkeä.
—Kaikenikäiset ovat tänne tervetulleita, hän painottaa.
Mutta yksi asia on ehdoton, jota Ilmaristen grilliin vielä tarvittaisiin.
—Ei täältä puutu kuin lotto, Sirénit toteavat.
Toistaiseksi Alkille ei ole herunut lupaa Veikkaukselta. Siksi vetämässä on kansalaisaloite, joka vaatii Veikkauksen pelejä takaisin Ilmaristen grilliin. Viikko sitten allekirjoituksia oli yli 260.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.