Paikalliset | 19.04.2019 17:01

Varomaton risujen ja oksien polttaminen on yleinen syy maastopalolle

Roskien sekä puutarhan risujen ja oksien polttaminen on yksi yleisimmistä maastopalon syistä - etenkin kevään kuivattamaan maastoon tuli karkaa herkästi. 

Vuonna 2018 noin 11 % Varsinais-Suomessa syttyneistä maastopaloista sai alkunsa edellä mainituista syistä. Pelastuslaitos muistuttaa, että jätteitä ei saa hävittää kotioloissa polttamalla lainkaan ja risujen ja oksien polttamisessa on oltava huolellinen sekä noudatettava viranomaisten määräyksiä.

Risujen ja oksien polttamisesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta pelastusviranomaiselle. Sen sijaan asuinkunnan ympäristömääräykset tulee selvittää. Monissa kunnissa risujen, hakkuutähteiden ja lehtien avopoltto nuotiolla, tynnyrissä tai muussa vastaavassa astiassa on taajama-alueella rajoitettu tai kokonaan kielletty. Sekajätettä, muovia tai käsiteltyä puutavaraa ei saa lainkaan polttaa puutarhajätteen seassa.

Metsäpalovaroituksen, ruohikkopalovaroituksen tai muun tulipalovaaran aikaan avotulen tekeminen on kokonaan kielletty.

Puutarhan risut ja oksat on poltettava aina turvallisessa paikassa ja lähelle on varattava vettä ja alkusammutin. Avotulen tekoon vaaditaan aina maanomistajan lupa, eikä risujen ja oksien polttaminen saa häiritä naapuria. Tulta tulee vartioida koko ajan. Tuhka saattaa pysyä kuumana useita päiviä polttamisen jälkeen ja syttyä uudelleen. Jos palo leviää, sitä voi yrittää sammuttaa ensin itse alkusammuttimella. Jos palo ei sammu, on varoitettava muita ja soitettava viipymättä hätänumeroon 112.

Poliisi huomauttaa, että huolimattomasta tulen käsittelystä, josta aiheutuu tai voi aiheutua vaaraa toisen turvallisuudelle tai omaisuudelle, voidaan sakottaa. Jos varomattomasta tulen käsittelystä aiheutuu toiselle vahinkoa, kyseessä on vakavampi rikos, josta voi seurata sakkoa ankarampi rangaistus ja mahdollinen vahingonkorvausvastuu.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.