Pääkirjoitus | 31.08.2023 12:30

Kohdanto-ongelma kuntoon

Liedon kaupunginvaltuusto päätti jatkaa Avantin alueen joukkoliikennepalvelukokeilua vielä ainakin loppuvuoden ajan. Kokeilun ajatuksena on se, että Avantin alueelle matkustavat työntekijät ja opiskelijat pääsevät kaupungin maksamalla kyydillä läheltä Hämeentietä Avantin alueelle.

Kyseessä on siis eräänlainen syöttöliikenne. Föli kuljettaa työntekijät ensin lähelle Länsi-Avantintien länsipäätä ja pikkubussi jatkaa siitä eteenpäin. Työpäivän päätteeksi liikenne on toiseen suuntaan.

Kokeilussa selvitetään, onko Avantin alueen bussikyydeille tarvetta ja mihin aikaan tarve olisi suurin. Vaikka Liedolle tulee kokeilusta kustannuksia, muistutti kaupunginjohtaja Mika Ingi valtuuston kokouksessa, että kyseessä on investointi. Avantin alueen yrityksillä on työvoimapula, eli niin sanottu kohdanto-ongelma. Avoimet työpaikat ja työtä tarvitsevat eivät kohtaa.

Kaupungin kannalta investoinnin voi nähdä niin, että menestyvä ja työvoimansa saava yritys on myös kaupungin etu. Toinen näkökulma asiaan on se, että toimiva joukkoliikenne vähentää omien autojen tarvetta ja näin vähennetään liikenteen aiheuttamia päästöjä.

Liedon kaupunginvaltuuston keskustelussa huomion arvoista oli se, että yhdessäkään puheenvuorossa ei vastustettu kokeilun jatkumista. Itse asiassa puheenvuoroissa esitettiin kokeilun jatkamista myös ensi vuoden puolelle niin, että saadaan ainakin vuodenkierto täyteen. Jotain pientä viilaamista toki esitettiin esimerkiksi reitteihin ja aikatauluihin.

Kritiikkiä tuli siitä, etteivät kaikki valtuutetut löytäneet Avantin bussin aikataulua eivätkä reittejä. Kun kävin Avantin alueella kuvaamassa reitillään kulkevaan linja-autoa, googlasin hakusanoilla “Avantin liikenne”. Aikataulu löytyi oitis.

Pekka Remes

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.