Pääkirjoitus | 14.04.2022 08:11

Inflaatio syö ostovoimaa suoraan palkasta

—Nämä vaikutukset ovat isoja, mutta eivät ylitsepääsemättömän suuria, totesi valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander eilisessä tiedotustilaisuudessa.

Inflaation odotetaan kiihtyvät 4—7 prosenttiin, korkeimmalle tasolle vuosikausiin. Eniten kallistuvat ruoka ja energia, siis elämisen, asumisen ja liikkumisen kannalta perustavat hyödykkeet.

Se, ovatko vaikutukset isoja, riippuu näkökulmasta. Spolanderkin viittasi puheenvuorossaan lähinnä energian maailmanmarkkinahintoihin ja valtiontalouteen, ei suoraan kuluttajahintoihin.

Koronan vaikutukset Suomen valtiontalouteen olivat merkittävästi Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia suurempia. Mutta ne vaikuttivatkin valtiontalouteen, tavalliselle veronmaksajalle aika abstraktiin möhkäleeseen. Nyt vaikutukset näkyvät suoraan omissa, kertaan tai kahteen verotetuissa käyttövaroissa.

Joskus 1980-luvulla inflaation kerrottiin syövän ihmisten asuntolainoja pienemmiksi. Se vaatii toteutuakseen myös ostovoiman heikkenemisen kompensointia, siis palkankorotuksia. Samasta kakusta aiempaa isompi lohko menee siihen asti välttämättömyyksiin.

Matti Lehtonen

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.