Pääkirjoitus | 09.12.2021 08:19

Itsenäisyyttä voi juhlia toisinkin

Kaksi edellistä itsenäisyyspäivää ovat poikenneet Suomessa siitä, mihin ehdittiin yli 50 vuoden ajan tottua. Puolustusvoimien paraati, se alkuperäinen Tuntematon, suora kättelylähetys presidentinlinnasta, karjalanpaisti uuniin ja kaksi kynttilää ikkunalle. Koronaepidemia rajoitti perinteiset itsenäisyyspäivän rituaalit kotoisiin. Televisioviihteen osalta jouduttiin tyytymään siihen Tuntemattomaan, jos ei sitten VHS-kasetilta katsellut aiempien vuosien paraateja ja kättelyjä.

Vaan olisiko tässä uhan lisäksi myös mahdollisuus? Suomen itsenäisyyspäivän juhlinta on perinteisesti keskittynyt toisen maailmansodan tapahtumien muisteluun. Torjuntavoittoja muistellaan kuitenkin myös eri sotien muistopäivinä, Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä sekä Kansallisena veteraanipäivänä.

Verrokkimaaksi voi valita vaikka Norjan, jonka itsenäisyys on 12 vuotta Suomea vanhempaa perua. Siellä itsenäisyyspäivä ajoittuu kevään korvalle, toukokuun puoliväliin, mikä toki mahdollistaa riemullisemman ilonpidon. Silti se tapa, jolla kaikki norjalaiset kansallispuvuissaan juhlivat maataan, on kadehdittava.

Suomella ei ole öljyä, loputonta vesivoimaa, eikä juuri turskaakaan, mutta kyllä täälläkin iloon olisi aihetta. Maamme on siellä parhaassa prosentissa, eikä sitä ikuisesti kannata juhlia nimenomaan ja pelkästään verisiä tragedioita muistelemalla. Toisaalta, ei sitäkään tapaa kukaan jatkossa kiellä.

Matti Lehtonen

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.