Pääkirjoitus | 02.12.2021 08:38

Kirkon remontti näyttää muille esimerkkiä

Liedon Pyhän Pietarin kirkko otettiin takaisin käyttöön viime sunnuntaina. Vuoden poissa käytöstä ollut kirkko oli täynnä paitsi paikallisia seurakuntalaisia, myös harvemmin kirkossa käyviä uteliaita. Ainakaan ääneen kukaan ei peruskorjauksessa tehtyjä muutoksia kritisoinut, sen sijaan kehuja kirkko sai ainakin valoisuudestaan, kodikkuudestaan ja esteettömyydestään.

Liedon keskiaikaisen harmaakivikirkon saneeraus ja tuleva Leipähuone-laajennus ovat Suomessa uuden tien avauksia. Moni seurakunta pohtii tilojensa tulevaisuutta. Kirkot ovat perinteisesti olleet keskellä kylää, mutta keskustojen näivettyessä ja seurakuntien pienentyessä myös kirkkojen käyttö on vähentynyt. Seurakuntatalojen ja taloustoimistojen ovi on käynyt kirkon ovia useammin.

Kirkon peruskorjauksen kustannusarvioksi seurakunta hyväksyi viime vuoden keväällä 3,8 miljoonaa euroa. Viime viikon tilannepäivityksen mukaan rahaa on kulunut tähän mennessä 2,3 miljoonaa. Projekti on vielä kesken esimerkiksi urkujen ja julkisivun osalta, mutta tällä hetkellä näyttää siis siltä, että kustannusarvio pitää. Tämä on julkisyhteisön rakentamisessa harvinaista.

Nähtäväksi jää, miten lietolaiset ottavat remontoidun, käyttömahdollisuuksiltaan modernisoidun ja laajennetun kirkon omakseen. Moni muistelee edelleen 70-luvun remontin jälkeistä kirkkoa, vaikka maailma seurakuntien sisällä ja ympärillä on muuttunut. Ainakaan yrityksestä ei jää kiinni.

Matti Lehtonen

 

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.