Pääkirjoitus | 28.10.2021 08:08

Ympäristötuhoja katsellaan vierestä

Punaisellamerellä Jemenin rannikolla on tapahtumassa yksi kaikkien aikojen suurimmista ympäristökatastrofeista. Sotatoimien ja vastuunpakoilun vuoksi oman onnensa nojaan on jäänyt 1,1 miljoonan barrelin vetoinen öljytankkeri, joka uhkaa revetä ja päästää lastinsa maailman vilkkaimpiin kuuluvalle merialueelle. Samalla tärveltyisivät alueen vedenpuhdistamot, hengitysilma ja kalakannat. Ratkaisu olisi tutkijoiden mukaan yksinkertainen: pumpataan tankkeri tyhjäksi käyttökelpoisesta raakaöljystä.
Kaukanahan se on, Arabian niemimaa, mutta niin kuin viime keväänä nähtiin, yhden rahtialuksen huolimaton parkkeeraus heilutteli koko globaalia maailmaa ja sen tavaravirtoja. Öljyonnettomuus samalla alueella tekisi sen taas. Mutta hommaa katsellaan vierestä, eikä mikään taho ota sinänsä yksinkertaista operaatiota vastuulleen.

Vähemmän dramaattisia, mutta vaikutuksiltaan vähintään yhtä suuria ihmisen aiheuttamia ympäristökatastrofeja on meneillään muuallakin. Amazon palaa, jäätiköt ja ikirouta sulavat, Eurooppa tulvii, kalakannat katoavat, meret happamoituvat, kuudes sukupuuttoaalto hävittää eliölajeja monisatakertaisella vauhdilla ihmistä edeltäneeseen aikaan verrattuna.
Kaikkea tätä katselemme vierestä. Öljyn hinnannousua harmitellaan bensapumpulla, vaikka se tankkeriasiakin olisi vielä hoitamatta. Ja toisaalta, eihän maailman pelastaminen voi olla yksilön asia. Terhakkakaan tienoolainen ei voi käydä öljytankkeria tyhjentämässä.

Matti Lehtonen

 

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.