Pääkirjoitus | 07.10.2021 07:59

Kunnallinen päätöksenteko voi olla hidasta

Muutama viimeaikainen yleistä kiinnostusta herättänyt hanke näiltä tienoilta on saamassa päätöksensä. Lastensuojelun asumisyksikkö, joka piti rakentaa Liedon Asemanseudulle Pahkapuistoon, siirtyi toiselle tontille. Paikallisten huoli lähimetsän tuhoutumisesta poiki elokuussa kuntalaisaloitteen, jossa lähes 400 lietolaista toivoi metsän asemakaavoittamista lähivirkistysalueesta. Asianosainen lautakunta hyväksyi aloitteen ja lisäsi kaavamuutoksen työlistalleen. Aloite oli siis onnistunut esimerkki paikallisesta vaikuttamisesta.

Leipähuoneen rakentamisesta Liedon kirkon kylkeen voidaan olla montaa mieltä. Joku pitää sitä ehdottoman tarpeellisena kirkon toimintojen monipuolistamiseksi, toinen rumana pattina, kolmas yhdentekevänä. Asiaa on puntaroitu kohta vuosi, ja ensi viikolla odotellaan, josko rakentamiselle saataisiin lupa. Leipähuoneesta ei päätöstä tehdä kevyin perustein, ja tietoa on varmasti riittävästi.

Ruskolla kaipaavat kunnon tiloihin ainakin paikallinen nuoriso, MLL:n perhekahvila ja kesäteatteriyhdistys. Päätöstä ei saada tehtyä, vaan vanhan nuorisotalon kohtaloa selvitellään, mietitään ja tuumitaan, samalla kun yhdistykset yrittävät viritellä toimintaansa pitkän lama-ajan jälkeen. Toivoa sopii, etteivät venyvät päätökset syö pohjaa tärkeältä toiminnalta.

Kaikki kolme hanketta ovat kuvaavia esimerkkejä kunnallisesta päätöksenteosta. Prosessit voivat olla ripeitä ja ketteriä kuten Pahkapuiston tapauksessa, pitkiä ja perusteellisia kuten leipähuone-asia, tai kankeita ja hitaita. Valmista tulee kaikilla tavoilla, joskus.

Matti Lehtonen

 

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.