Pääkirjoitus | 16.09.2021 09:05

Vaihtuvuus kuuluu kuntaorganisaatioon

Rauman kaupunki tiedotti viikko sitten uuden kaupunginjohtajansa olevan Liedon nykyinen kunnanjohtaja Esko Poikela. Poikelan valinta on Rauman kaupunginvaltuuston sinettiä vaille. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Rauman tiedote tuli varsin pian sen jälkeen, kun entinen ulkoministeri ja yksi Suomen tunnetuimmista (ex-)poliitikoista, Timo Soini, ilmoitti vetäytyvänsä hakuprosessista. Tarkoittaako tämä sitä, että Poikelalta vapautuvaa virkaa hakee seuraavaksi Perussuomalaisten perustaja, jää nähtäväksi.

Kunnanjohtajan vaihtuminen on aina kunnan koneistolle saumakohta. Etenkin pienemmissä kunnissa, kuten Liedossa ja Ruskolla, kunnanjohtajalla on sormensa pelissä vähän joka toimialalla. Ylimmän virkamiehen vaihtuessa toiset joutuvat ainakin väliaikaisesti ottamaan enemmän vastuuta. Liedossa oman mausteensa meneillään oleviin kehittämisprosesseihin tuo sekin, että vuosikaudet kunnan maankäytöstä ”kaiken tiennyt” Ari Blomroos alkaa olla eläkeiässä. Toivoa sopii, ettei kahden avainvirkamiehen poistuminen kunnan vahvuudesta rampauta kunnalle tärkeitä toimintoja.

Ainakaan sen ei pitäisi. Kunta, jos mikä, on sellainen organisaatio, jossa sota ei yhtä miestä tai naista kaipaa. Työn pitää olla pitkäjänteistä ja tavoitteiden etukäteen määriteltyjä, ihan senkin takia, että korkeinta päätösvaltaa käyttävät luottamushenkilöt vaihtuvat neljän vuoden välein.
Poikela on ollut yhteistyökumppaneiden ja työkavereiden keskuudessa pidetty ja tehokkaaksi todettu kuntapomo. Seuraajan valinta on tarkan pohdinnan paikka.

Matti Lehtonen

 

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.