Pääkirjoitus | 04.03.2021 08:46

Sotehenkilöstö ei voi rokotteiksi muuttua

Härkätien terveyspalveluista kuuluu kummia: koronarokotteennälkäiset kuntalaiset ovat käyttäytyneet henkilöstöä kohtaan epäasiallisesti, ja jopa uhkailleet työtään tekeviä ihmisiä. Sen seurauksena alueen terveyskeskuksissa joudutaan varmistamaan työntekijöiden turvallisuutta maanantaista alkaen vartiointifirman palveluilla.

Kunnassa, koko Suomessa ja koko maailmassa on koronarokotteista vaje. Rokottaminen on Suomessa aloitettu ikäihmisistä ja riskiryhmäläisistä, eikä jonossa etuile edes ikänsä puolesta riskiryhmäläinen tasavallan presidentti. Missään päin Suomea ei myöskään ole rokotetta jemmassa. Ainetta jaellaan eri puolille maata toistaiseksi väestöpohjan perusteella.

Niin kuin elämässä yleensäkin, ongelmat eivät ratkea huutamalla. Turhautumisen verkkaiseen rokotetahtiin tai toimimattomiin ajanvarausjärjestelmiin voi ymmärtää, mutta tunteenpurkauksia sotehenkilöstöön ei. Järjestelmä toimii, tai sitä parannetaan, ja jokaisen vuoro tulee ajallaan. Härkätien rokotukset etenevät järjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan, ja rokoteohjelmassa seuraaviin otetaan nyt yhteyttä puhelimitse henkilökohtaisesti. Muiden on toistaiseksi syytä pysyä hiljaa ja käyttäytyä asiallisesti.

Matti Lehtonen

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.