Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 11.11.2022 11:28
Yhdysluokan hajottaminen nostattaa tunteita

Merttelän koulun tulevaisuus herättää tunteita – puolin ja toisin. Keskustelutilaisuudessa olivat mukana muun muassa Marko Mäenpää (oik.), Mira Tuomisto ja Pekka Pihlava.
Jos koulun aloittaa vuosittain vain 5—7 ekaluokkalaista, sillä ei saada edes yhdysluokkaa kasaan. Alle 20 oppilaan luokat eivät valitettavasti ole enää tätä päivää, perusteli Ruskon johtava rehtori Kai Laitinen.
—Mutta voisivat olla. Isot koulut eivät sovi kaikille lapsille, vastattiin yleisöstä.
Merttelässä järjestettiin torstai-iltana keskustelutilaisuus, jonne oli kutsuttu kyläkoulua käyvien oppilaiden huoltajia. Oppilaat siirretään näillä näkymin ensi syksystä alkaen Kirkonkylän kouluun, kun koulutoiminta Merttelässä ajetaan alas.
Keskustelu kävi paikoin korkeilla äänenpainoilla. Vanhempien tuohtumukseen olivat vastaamassa Laitisen lisäksi koulukuraattorit sekä edustajat opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnasta.
Vanhemmat epäilivät Kirkonkylän tilojen riittävyyttä ja kuntoa sekä kouluviihtyvyyttä. Murheeksi nousi lasten sopeutuminen isoon kouluun ja Kirkonkylässä olleet välituntilevottomuudet.
Myös päättäjille annettiin pyyhkeitä: opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksenteko koettiin poukkoilevaksi ja hätiköidyksi.
—Miksi vaihtoehtoja tehtiin niin vähän? Mihin tässä on kiire? Kirkonkylään on tulossa remontti. Sitten saatetaan joutua siirtämään oppilaita väistötiloihin Merttelään, Teiju Tammi muistutti.
—Merttelässä asuu vanhempaa väkeä, mikä tarkoittaa, että alueelle tulee jossain vaiheessa taloja myyntiin. No, kuka noihin taloihin sitten muuttaa? Ei ainakaan toisia vanhuksia.
Tunteita kirvoitti erityisesti yhdysluokan eli nykyisen 4.—5.-luokan tulevaisuus. Suunnitelmien mukaan yhdysluokkaa ei siirretä kokonaisena Kirkonkylään, vaan oppilaat hajautetaan.
—Eli yksittäiset Merttelän oppilaat vain heitetään Kirkonkylän koulun jo olemassa oleviin luokkiin. Nämä luokat ovat ehtineet jo ryhmäytyä. Miksei luokkia hajoteta kokonaan, ihmetteli Mira Tuomisto.
Ruskon kunnanvaltuusto tekee lopullisen päätöksen Merttelän koulun oppilaiden siirrosta tulevana maanantaina eli 14. marraskuuta.
Lue lisää aiheesta torstain 17.11. lehdestä.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi