Paikalliset | 23.11.2023 15:59

Vielä mennään ja aika hyvässä kunnossa

Soini Sainio pystyy laajojen veteraanipalvelujen avulla tuettuna asumaan vielä kotona, jossa hän vastaanottaa toimittajan.

—Puhutaan vaan nykyhetkestä. Tässä sitä mennään. Särkyjä ei ole missään. On hyvä olla, Soini Sainio kertoo pari viikkoa ennen satavuotissyntymäpäiväänsä.

Sainio on syntyisin Vehmaalta, joka on tunnettu graniitistaan ja kiviteollisuudestaan.

—Isä kävi kivitöissä. Äiti oli kotona. Meitä lapsia oli kuusi ja minä olin vanhin. Lapsena opin työnteon.

Nuoruuteen kuuluivat sotavuodet.

—Talvisodan aikaan kävin tuberkuloosihoidoissa Turussa. Muistan patsaat, jotka oli suojeltu laudoin.

Jatkosota alkoi keväällä 1941.

—Vuonna 1943 menin asevelvollisena Hyrylään. Olin raskaassa kranaatinheittimessä. Monta kranua olen piippuun heittänyt.

”Meni sekä valtion että omat kamppeet”

Soini Sainion sotamuistoja on julkaistu antologiassa En ole näistä paljon puhunut (2007).

”Lomamatka oli aina odotettu tapahtuma puolin ja toisin. Vuorokausi kun oli Karhumäestä lähdetty ja päästy Suomen puolelle niin oltiin Vinkkilän asemalla. Vehmaalta Vinkkilän asemalta oli yli penikulma kotimökille. Nuorena miehenä askel nousi kyllä kevyesti. Oli suurenmoista nähdä kotimökin ovi jo kaukaa. Äiti oli aina kotona, mutta isän näki vasta illalla, kun hän tuli töistä kotiin. Sisaren ja veljet sai myös nähdä.”

”Sääntönä oli, että sunnuntaisin mentiin kirkkoon, kun oli sankarihautajaisia. Me lomalla olijat olimme kaatuneiden aseveljien kantajia kirkosta hautaan. Muistaakseni syksyllä 1944 olin lomalla. Meitä Vehmaan poikia oli vähälukuisasti paikalla, joten tehtävämme oli kantaa monta kaatunutta. Kotipitäjän sankarihaudoilla tuIee käytyä myös heidän haudoillaan. Tuttuja nimiä löytyy rippikoulukavereita myöden.”

Kesän 1944 taisteluissa Sainion joukko-osasto jäi mottiin. Miehet pääsivät motista pois, mutta osa kuormahevosista jäi viholliselle.

”Se vain kiukuttaa, kun kamppeet meni hevosten mukana, sekä valtion että omat. Valtion kamppeet kylläkin saadaan, mutta kyllä omat meni sen tien.”

Taskuun jäi kalenteri, johon Sainio kirjoitti muistiinpanoja kulloisenkin päivän tapahtumista. Aselepo alkoi 4. syyskuuta. Kirjeessä morsiamelleen Sainio kuvaili historiallisen päivän kulkua.

”Sitten neljän aikaan tuli tieto, että vihollisuudet lopetetaan seuraavana aamuna kello 8 ja kyllä joka miehellä unet häipyi. Jännityksellä odotettiin vain aamun tuloa. Sitten tuli kello 8, mutta kuitenkin naapuri ampui niin kuin ennenkin ja meilläkin oli vartiomiesten vaihto, niin me vuorostamme päästiin tänne tuliasemaan huilaamaan. Mutta vielä lähtiessämme saimme kranaatteja korsun ympärille. Vasta eilen illalla naapuri vaikeni.”

Töitä ei valikoitu

—Sodan jälkeen mentiin elämässä eteenpäin. Tehtiin kaikkia töitä, mitä vain saatiin. Töitä ei silloin valikoitu. Olin jo poikasena ollut renkinä ja opetellut kyntämään hevosella. Hevosten kanssa kyntäminen oli hienoa hommaa.

—Traktorit syrjäyttivät hevosten käytön maataloustöissä ollessani jo lähes neljänkymmenen.

Sainio perheineen muutti Vehmaan vuokra-asunnosta Taivassaloon vuokratilalle vuonna 1949. Oman maatilan perhe osti Vahdolta vuonna 1954. Sainiolla ja hänen edesmenneellä vaimollaan oli kolme lasta.

Kirvesmiehen työn lisäksi oli maanviljelyä.

—Olen rakentanut paljon omakotitaloja. Sitten alettiin tehdä korkeita kuivureita. Kerran tällaisella työmaalla putosinkin, mutta selvisin lievin vaurioin.

Marraskuussa vietetään presidentti Mauno Koiviston syntymän satavuotisjuhlia.

—Minulla on Koivistoon neljän päivän ikäero. Vahdolla ei montaa satavuotiasta ole, eikä montaa veteraanikaan jäljellä.

Soini Sainiolla ei ole merkkipäivänään vastaanottoa. Läheisille järjestetään pieni tilaisuus myöhemmin.

(Osittaiset lainaukset kirjasta En ole näistä paljon puhunut: antologia ve-
teraanien muisteluteksteistä, 2007. Toimittanut Pekka Remes.)

Pekka Remes