Urheilu | 07.04.2022 07:45

Vain napakymppi kelpaa

  • Lietolainen Sari Posio on menestynyt 10 metrin ilmakivääriammunnassa. Hän harjoittelee Kupittaan ampumaradalla.

  • Sari Posio kilpailee parasarjassa. Riitta Saastamoinen on Posiolle iso apu. Hän auttaa muun muassa aseen lataamisessa.

  • Toistoja ja toistoja. Ideaali treenimäärä olisi 10.000—15.000 laukausta vuodessa.

Kun lietolainen Sari Posio kolmisen vuotta sitten saapui ensimmäisen kerran Turun Kupittaan ampumaradelle, hän tuskin arvasi, että tästä hallista tulisi kuin toinen koti.

—Fysioterapeuttini vinkkasi ammunnasta. Päätin kokeilla, ja se lähti heti sujumaan. Heti tuli hyviä osumia.

Nyt Posio edustaa Turun seudun ampujia ja käy Kupittaalla treenaamassa kolme kertaa viikossa. Hän kilpailee 10 metrin ilmakivääriammunnan parasarjassa.
—Korona-aikana kisoja ei ole ollut, mutta olen käyttänyt ajan hyväksi ja treenannut.
Viime perjantaina Kupittaalla järjestetyissä SM-kisoissa Posio voitti sarjansa.

Maaliskuun puolivälissä hän tähtäsi ensimmäistä kertaa kansainvälisissä arvokilpailuissa, kun ilma-aseiden EM-kilpailut järjestettiin Norjan Hamarissa.
—En ole koskaan ennen jännittänyt niin paljon, kun jännitin siellä, Posio sanoo.

Jännitti tai ei, Posio sai koottua ajatuksensa. Ammunnassa keskittyminen on kaiken a ja o.
Lopputulos oli komea. Posio sijoittui sarjassaan kahdeksanneksi. Naiskilpailijoista hän oli Euroopan paras.

—Se, että pääsin heti finaaliin, oli yllätys itselle ja muille myös.
 

Apuna tuki ja avustaja


Norjassa Sari Posio sai kansainvälisen kilpailuluokituksen.
—Vammaluokkia on kaksi: SH1 ja SH2, joista kuulun jälkimmäiseen. Minulle mahdollisia kilpasarjoja ovat R4 ja R5, hän kertoo.

Terveet kilpailijat ampuvat seisten ja ilman apuvälineitä. Posion sarjassa ampuminen tapahtuu istuen. Tukena on pöytä, johon nojata. Hän ampuu ikään kuin makuuasennossa. Aseen alla on tuki.
—Sorminäppäryyteni on huono, joten saan aseen lataamiseen avustajan apua.
—Koska tukea ja avustajaa saa käyttää, ampuminen sopii vaikeastikin vammaisille, Posio jatkaa.

Paimiolainen Riitta Saastamoinen on Posion henkilökohtainen avustaja. Hän on Posiolle tärkeä apu paitsi arjen askareissa myös urheilussa.
—Teen roudarin hommaa lähtien siitä, että kannan tavarat autoon ja kilpailupaikalla puran ne, Saastamoinen kiteyttää.


”Unelmia pitää olla”

 
Aika näyttää, miten Posio saa yhdistettyä treenit, kilpailut ja muun arjen. Maajoukkueleirejä järjestetään kerran kuussa.
—Olen täysipäiväisesti työelämässä, joten treenata täytyy iltaisin ja viikonloppuisin.

Voiton nälästä ura ei ainakaan ole kiinni.
—Kilpailuviettini on kova, Posio vahvistaa.

Lajin harrastajamäärät ovat Suomessa pienet, joten jo siksi kansainvälisiin kilpailuihin on tärkeää osallistua. Marraskuussa järjestetään MM-kisat Arabiemiraateissa.

—Sinne tähdätään, tietysti. Alusta asti tavoitteenani on ollut päästä mahdollisimman korkealle, olympialaisiin asti. Unelmia pitää olla.

Sitä ennen tarvitaan toistoja, toistoja ja lisää toistoja. Ammunnan täytyy olla rutiininomaista, tulla selkärangasta.
—Jotta kisoissa pärjää, ysejä ei voi ampua. Keskelle tähdätään. Aina täytyy osua napakymppiin, Sari Posio toteaa.

Maria Suomi

 

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.