Paikalliset | 16.09.2021 09:06

Takaisin Satakuntaan

Takaisin Satakuntaan

Liedon kunnanjohtajana vuoden 2014 alusta toiminut Esko Poikela valittaneen Rauman kaupunginjohtajaksi vielä syyskuun aikana. Vanhalinnaan muutama vuosi sitten valmistunut omakotitalo ei ole ainakaan vielä myynnissä, vaikka kaupunkiasunto Raumalta onkin jo katsottu.

Lieto —Mitään ei jää hampaankoloon, vakuuttaa Esko Poikela kotonaan Liedon Vanhalinnassa.
Poikelan, 60, valinta Rauman kaupunginjohtajaksi varmistunee loppukuussa. Päätös saa lainvoiman kuukaudessa, kunnanjohtajan irtisanomisaika on kaksi kuukautta, mutta vuosilomiakin on paljon pitämättä. Ilman vakituista kaupunginjohtajaa tällä hetkellä oleva Rauma halunnee kunnanjohtajan aloittavan mahdollisimman pian. Kunnanjohtajaa tarvittaisiin esimerkiksi ensi vuoden talousarvion tekoon myös Liedossa.
—Katsotaan, miten aikatauluista saadaan kuntien kanssa sovittua.

Rauma on erilainen kuin Lieto

Rauma on noin 40.000 asukkaan merellinen kaupunki, jossa on peräti kaksi Unescon maailmanperintökohdetta, paperi- ja sellutehtaita ja telakka. Kesäisin se on myös vilkas turistikaupunki. Siis kaikkea sitä, mitä Lieto ei ole?

—Kieltämättä tosi erilainen. Rauma on kokoaan suurempi, oman alueensa keskuskaupunki. Siellä on tehty rohkeita päätöksiä esimerkiksi telakan suhteen, ja oletan, että kaupunginjohtajalta odotetaan elinkeinoelämää tukevaa toimintaa. Myös edunvalvonta ja valtakunnallinen vaikuttaminen ovat varmasti tärkeysjärjestyksessä korkealla, Esko Poikela puntaroi.
Poikela on itse käynyt koulunsa Raumalla, ja muuttanut sieltä Turkuun opiskeluaikoina. Kytkyjä Satakuntaan siis on, ja asuntokin kuulemma järjestyy tuttujen välityksellä. Vanhalinnan alueelle muutama vuosi sitten valmistunut omakotitalo ei ole ainakaan vielä myynnissä.
—En pidä poissuljettuna sitäkään vaihtoehtoa. Katsotaan rauhassa.

Elinkeinoelämä leimaa viime vuosia

Kun Esko Poikela aloitti Liedossa, työpöydällä odotti vain pieni pino aanelosia. Keskeneräisiä asioita ei edeltäjä (Terhi Isotalo) ollut seuraajalleen juuri jättänyt.
—Se oli tavallaan hyvä tilanne. Vähemmän tärkeät asiat saivat jäädä, tärkeät asiat nousivat kyllä nopeasti uudenkin kunnanjohtajan asialistalle. 2014 aloitettiin kuntajakoselvitys, ja konsultteja kävi Liedossakin tiuhaan. Tarvasjoki-liitos tehtiin vuoden 2015 alusta.
Esko Poikelan tausta ei ole elinkeinoelämässä, vaan koulutuksessa. Liedon kunnanjohtajaksi hän siirtyi Kaarinan kaupungin sivistystoimenjohtajan paikalta. Miten koulutusihmisestä tuli elinkeinoelämää ymmärtävä ja siitä myös kiitosta saanut kuntapomo?

—Heti ensimmäisellä viikolla löysin itseni Liedon Yrittäjien järjestämältä Ruotsin-risteilyltä. Ei siinä auttanut muu kuin ruveta hommiin; elinkeinoelämän asiat koettiin jo tuolloin Liedossa hyvin tärkeiksi. Yhteistyö luottamushenkilöiden suuntaan on minun mielestäni toiminut hyvin. Joissain asioissa luottamushenkilöt ovat äänestäneet kunnanjohtajan esityksen nurin 6—0, mutta se kuuluu asiaan. Virkamiehet valmistelevat, poliitikot päättävät.
Seuraajansa henkilöön Poikela ei ota kantaa. Kunnanhallitus aloittanee uuden kunnanjohtajan hakuprosessin pian sen jälkeen, kun Rauman kollegat ovat saaneet asiasta päätettyä.
—On vaikea kuvitella, että Lietoon haluttaisiin muuta kuin elinkeinomyönteistä kunnanjohtajaa.

Kunnanjohtajalla monta rautaa tulessa

Liedon kunnasta Poikelalla ei ole pahaa sanottavaa. Kunta on — toisin kuin Rauma — hyvällä tavalla kokoaan pienempi. Kunnanjohtaja Poikelaa on kuvailtu jopa mikromanageriksi, jonka käsissä on paljon lankoja, isoja ja pieniä.
—Liedon kunnassa on töissä varsin vähän ihmisiä, jos kunnan kokoon verrataan. Se on mahdollistanut ketterän ja nopean toiminnan, josta olemme saaneet myös kiitosta. Toisaalta jokaisella virkamiehellä on ollut vastuullaan paljon asioita, eikä varamiehiä ole. Itse olen halunnut olla monessa mukana, Poikela kuvailee.

Kunnanjohtajalle ei varsinaisia pätevyysvaatimuksia ole, niin kuin ei ole tarkasti määriteltyjä vastuualueitakaan. Työpäivään kuuluu edunvalvontaa, yhteydenpitoa moniin suuntiin kunnan luottamushenkilöistä lähtien, julkista viestintää, markkinointia ja seudullista yhteistyötä.
Vaikka mitään ei jää Poikelalle Liedosta hampaankoloon, valmiiksi ei kaikki ehdi tulla.
—Esimerkiksi Liedon keskustan kehittämisprojekti on kesken. Muutoksia tulee varmasti, ja uskon, että muutaman vuoden päästä keskusta-alue näyttää varsin erilaiselta kuin nyt, Poikela ennakoi.

Matti Lehtonen
 

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.