Paikalliset | 19.01.2023 14:47

Nuortenilta Maariassa tarjoaa päihteetöntä tekemistä

Nuortenilta Maariassa tarjoaa päihteetöntä tekemistä

Maarian kylätalossa aloitettiin viime perjantaina vuoden ensimmäinen Hyvinvoinnin Kipinä -hankkeen järjestämä nuortenilta. Toimintaa järjestetään joka toinen perjantai.

—Hyvinvoinnin Kipinä -hankkeessa kehitetään 18—29-vuotiaiden nuorten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta tukevia toimintoja, tuetaan elämänhallintaa sekä kehitetään ryhmätoimintaa. Ryhmien sisältö on suunniteltua, mutta tarvelähtöistä ja ryhmästä käsin nousevaa, kertoo projektityöntekijä ja hankkeen vastaava Päivi Suominen.

Suominen sanoo olevansa huolissaan nuorten aikuisten mielen hyvinvoinnista, joten hän halusi tarttua tilaisuuteen ja ryhtyä hankkeen kautta tuomaan nuoria yhteen.

—Ihmisillä on kaipuu tehdä yhdessä, joten hanke vastasi hyvin siihen tarpeeseen, hän pohjustaa.

Hyvinvoinnin Kipinä on Aluehallintoviraston järjestämä hanke, joka koskettaa myös Turun kaupungin ulkopuolisia kuntia.

—Olen pistänyt Ruskon ja Liedon nuorten palveluihin viestiä ja käynyt tapaamassa etsiviä nuorisotyöntekijöitä. Kutsun mielelläni lähellä olevia kuntia mukaan. Tämä on kaikkien alueella olevien hanke, eikä pelkästään turkulaisille, Suominen muistuttaa.

Viime perjantaina paikalle saapui niin uusia kävijöitä kuin vanhoja tuttuja.

—Ilta on ollut todella onnistunut ja on kiva huomata, kuinka paljon täällä on väkeä. Kaikki otetaan vastaan ja kaikki ovat tervetulleita, hän sanoo.

Nuoret ovat Suomisen mukaan kiitollisia, että heille järjestetään päihteettömiä ja tasa-arvoisia iltoja, jonne kaikki ovat tervetulleita sellaisena, kuin ovat. Tarkoituksena on aloittaa illat tehden ruokaa ja syöden yhdessä. Sen jälkeen on aikaa yhteiselle toivotulle tekemiselle.

—Peli-iltaa on kovasti toivottu sekä saippuapajaa, joka oli viime vuonna hitti, Suominen kertoo.

 

Yhteisöllisyyden tarve tuo nuoret yhteen

Perjantai-iltana Maarian kylätalolla oli paikalla kymmenkunta nuorta kokkailemassa kasvissosekeittoa sekä tutustumassa toisiinsa. Tarjolla oli lautapelejä sekä biljardia. Ruokapöydässä keskusteltiin, mitä toiveita heillä olisi tulevien iltojen suhteen. Esille nousi ainakin toiveet luontoretkestä ja taco-illasta.

Anastasia, 21, saapui paikalle ensimmäistä kertaa yhdessä lapsensa Teuvon kanssa.

—Kuulin, että täällä olisi mahdollisesti toinen saman ikäinen äiti, jolla on poika. Toivoisin, että saisimme molemmat Teuvon kanssa ystävät, hän kertoo.

Tämän lisäksi Anastasia toivoo ajanviettopaikkaa iltoihin. Paikkaa, jossa saa puuhata erilaista tekemistä yhdessä muiden nuorten kanssa.

—Monet jäävät helposti kotiin, joten on hyvä saada vähän tekemistä.

Juhani, 27, lähti myös ensimmäistä kertaa katsomaan, mistä nuorten illassa on kyse.

—En uskaltaisi välttämättä yksinään tulla tänne, koska kärsin sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta. Onneksi pääsin kahden ystäväni kyydissä, niin oli helpompi tulla, hän kertoo.

Juhani lähti nuorteniltaan hoitajansa kehotuksesta. Tämä oli antanut kaksi vaihtoehtoa sopivasta paikasta, jossa tavata ihmisiä.

—Valitsin sen vähiten pelottavamman vaihtoehdon. Olisi kiva löytää keino, miten saisi aktivoitua liikkeelle toisia minun kaltaisiani, jotka ovat vain kotona ja miettivät, etteivät uskalla poistua sieltä, Juhani miettii.

Päällimmäisenä toiveena hänellä ovat sosiaaliset onnistumiset sekä tulla hyväksytyksi omana itsenään.

—En halua jumittua kotiin koneen äärelle ja turhautua siihen. Ruoan laittaminen ja yhdessä syöminen ovat mukavaa täällä, hän lisää.

Vilma, 20, on ollut kerran aikaisemmin toiminnassa mukana viime vuonna.

—Olen käynyt keskustassa Kohtaamispaikka Toivossa. Tulin heidän kanssaan tänne tutustumaan ja innostuin ajatuksesta lähteä mukaan. Perjantai-iltaisin ei oikein ole vastaavanlaisia alkoholitonta toimintaa tarjolla, joten on mukavaa, että tällainen paikka on olemassa, Vilma sanoo.

Juttelukaverit, yhteisöllisyyden tunne ja pelaaminen ovat asioita, joita Vilma on lähtenyt nuor-
tenillasta hakemaan.

—Koen, että täällä oleminen lisää hyvinvointiani, pääsen sängystä ylös tekemään asioita ja näkemään ihmisiä, Vilma summaa.

Niko Kettunen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.