Paikalliset | 08.02.2024 11:26

Nuori esiintyjäkaarti päivitti Punahilkan

Nuori esiintyjäkaarti päivitti Punahilkan

Meikit kuntoon ja lavalle. Tästä porukasta ei puutu energiaa.

Esiintyjät kokoavat lavasteita kasaan. Aapo Pihlaja vetää valopiuhoja paikalleen, asettelee spotteja. Liedon lukion auditoriossa kaikuu nauru, puheensorina käy taukoamatta.

Viimeisimpiä treenejä viedään. Seuraavaksi päästään tositoimiin: Liedon nuorisoteatterin Punahilkka ja pikkuhukat -esityksen kenraali on tänään torstaina ja ensi-ilta perjantaina.

—Kyllä nyt alkaa olla jännitystä ilmassa, vahvistaa ohjaaja-käsikirjoittaja Anni Suvanto.

Mutta jännityksen takaa kuuluu riemu. 10—15-vuotiaat näyttelijät palavat halusta näyttää yleisölle, mitä ovat lokakuusta asti luoneet ja oppineet.

—Kenraali jännittää enemmän kuin ensi-ilta. Koska kenraalia tulevat katsomaan mun kaverit, Helka Rummukainen perustelee.

Loukinaisten koulun viidesluokkalainen on esiintynyt aiemmin koulun näytelmissä ja ollut mukana koulun näytelmäkerhossa. Nyt kyseessä on ensimmäinen koulun ulkopuolinen näytelmäprojekti, ja hän kertoo oppineensa paljon.

—Näyttelemisessä auttaa tosi paljon, kun kuvittelee hahmon mielessään, Rummukainen antaa esimerkin.

Niin ikään ensimmäistä kertaa koulun ulkopuoliselle yleisölle näyttelevä Elsa Salminen kiittelee, että he ovat saaneet vaikuttaa näytelmän sisältöön.

Anni Suvannolla oli kyllä alkujaan valmis teksti, jota hän ehdotti näytelmäksi. Mutta koska esiintyjät suhtautuivat siihen vähän nihkeästi, alettiin suunnitella tarinan aihetta yhdessä.

—Ja hyvä niin. On tärkeää, että näytelmä on esiintyjiensä näköinen.

Ajatushautomon tuloksena syntyi päivitetty versio klassikkosadusta, tarina Punahilkasta sai uudenlaisen twistin. On lisätty hahmoja ja juonenkäänteitä.

—Oli kiva, että tähän saatiin kuitenkin samanlaista tematiikkaa, jota oli alkujaankin valitsemassani tekstissä. Teemana on luonnon ja pienempien kunnioitusta sekä ystävyys, Suvanto kiteyttää.

Ystävyys on konkretisoitunut lavan ulkopuolellakin. Nuoret näyttelijät ovat teatterin tekemisen ohella ystävystyneet. Kaikilla on kuulemma toistensa Snäpitkin.

—Olemme tiivis porukka. Ollaan vietetty pikkujoulutkin yhdessä, lisää Lila Nurmi.

 

Kehityksen huomaa

Anni Suvanto sai ensikosketuksen Lietoon viime kesänä. Hän oli ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Turun ylioppilateatterin näytelmää Anna/Liisa, joka esitettiin Vanhalinnassa.

Se, että hän pystyy osaltaan tuomaan teatteritoimintaa Lietoon, tuntuu merkitykselliseltä.

—Olen itse lähtöjään pohjoisesta, pieneltä paikkakunnalta. Siksi tuntuu tärkeältä mahdollistaa teatterin tuominen juuri pieniin paikkakuntiin, nykyään Turussa asuva Suvanto kuvailee.

Suvanto on aiemminkin ohjannut ja opettanut lapsia ja nuoria. Heidän kehityskulkuaan on erityisen mielenkiintoista seurata — niin on ollut myös tämän näytelmän parissa.

—On huikeaa huomata, miten vaikka jonkun harjoitteen kautta he oivaltavat uutta ja sitten vielä onnistuvat siirtämään oivalluksen lavalle. Se on todella palkitsevaa.

19-vuotias Aapo Pihlaja on ehtinyt vuosien saatossa olla monessa teatteriprojektissa mukana, pääasiassa näyttelijänä. Punahilkassa ja pikkuhukissa hän kuitenkin hoitaa tekniikkaa: valoja ja ääniä.

—Ei välttämättä tulisi ajatelleeksi, miten iso vaikutus äänellä on. Sillä luodaan lisää miljöötä, Pihlaja muistuttaa.

Pihlajalle tekniikan hoito on tietyllä tapaa kompromissi. Koska töiden takia ei pysty sitoutumaan teatteriin niin paljon kuin vaikka näyttelijän pitäisi, tekniikassa selviää vähemmillä treenikerroilla. Varsinkin nyt, kun tekniikkaa ei ole tarvinnut itse ohjata, vaan sen suunnitelusta on vastannut Jani Tikkanen.

—Oleellista on se, että olen aina esityksissä paikalla. Painamassa oikeaa nappia oikeaan aikaan, hän kiteyttää.

Punahilkka ja pikkuhukan esityskertoja on kahdeksan, viimeisin 3. maaliskuuta. Koko perheelle suunnattua näytelmää esitetään lukion auditoriossa.

—Näytelmään on upotettu huumoria, aikuisillekin hauskoja juttuja. Toivotaan, että saadaan lietolaiset vauvasta vaariin katsomaan näytelmää, Anni Suvanto toteaa.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.