Urheilu | 22.06.2023 11:03

MS Parma seitsemäs Jukolan viestissä

MS Parma seitsemäs Jukolan viestissä

Jukolan ja Venlojen viesti juostiin tänä vuonna yli 18.000 suunnistajan voimin Porvoon Epoon kylässä lähellä merenrantaa. Kisasta tuli vaativa monestakin syystä. Maasto oli vaativa korkeuseroineen ja pienipiirteisenä etenkin Jukolan yössä. Naisten viestin aikaan oli lisäksi melkoinen helle.

MS Parmasta Venloihin osallistui 11 joukkuetta ja Jukolaan 10 joukkuetta, yhteensä 114 suunnistajaa. Lisäksi parmalaisia juoksi eri työpaikka- ja kaverijoukkueissa.

MS Parma on pitkään jahdannut sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon Jukolan viestissä. Ruotsin Tiomila-viestissä tavoite jäi kolmen minuutin päähän, kun siellä 10 osuuden viestissä seura jäi kolme minuuttia kymppisakista. Jukolan viestissä viivalle asettui lähes 1.700 joukkuetta ja MS Parman tavoite täytyi hienosti, kun seura sijoittui kovien loppuosuuksien ansiosta seitsemännelle sijalle.

Joukkueen viesti lähti matkaan kohtuullisen hyvin, kun nuori Jürgen Joonas tuli ensimmäisenä vaihtoon sijalla 26, jääden kärjestä noin 4.27 minuuttia. Matkalla oli joitakin pieniä vaikeuksia hajontarastien kanssa. Toisella osuudella Topi Penttinen jatkoi hyvää menoa ja joukkueen sijoitus parani sijalle 15. Matkaa kärkijoukkueeseen oli nyt 4.54 minuuttia. Pitkää kolmatta yöosuutta vei Arto Talvinen, jolla ei ollut fyysisesti aivan paras päivä. Sijoitus vaihdossa oli joidenkin pienten suunnistusvirheiden jälkeen edelleen hyvä 15. Matkaa kärkijoukkueeseen oli nyt 15.43 minuuttia. Neljännellä osuudella viestiä vei uutena seuraan siirtynyt Kristo Heinmann, joka selvitti osuutensa vain pari minuuttia osuuden parhaiden jäljessä. Vaihdossa ero kärkeen oli nyt 15.25 minuuttia ja sija 13. Osuuksia 1—4 juostiin otsalamppujen valossa pimeässä Porvoon yössä.

Viidettä osuutta vei Suomea Ruotsi-ottelun esteissäkin edustanut Eero Heinonen, joka selvitti osuutensa varmasti ja toi viestin edelleen vaihtoon 13. sijalla ja aikaerolla kärkeen nyt 19.57 minuuttia. Lopussa alkoi joukkueen odotettu ja toivottu loppunousu. Kahdelle viimeiselle osuudelle jäljellä olivat Tsekin MM-joukkueeseen kuuluva Jonas Hubacek ja ja Suomen MM-joukkueen varamies Akseli Ruohola. Hubacek suunnisti vahvan kuudennen osuuden ja nosti joukkueen 10. sijalle. Aikaero kärkeen oli nyt 22.57 minuuttia.

Ankkuriosuudelle Akseli Ruohola sai kovaa seuraa, kun norjailaisen Tyrvingin sveitsiläinen moninkertainen maailmanmestari Mathias Kyburtz lähti matkaan samaan aikaan. Nämä ankkuriosuuden osuusaikojen kaksi kärkisijaa vallanneet miehet juoksivat kisaa välillä yhdessä ja välillä hajontojen vuoksi erillään, mutta vauhti oli suunnilleen sama. Ruohola veti paljon TV:n väliaikarastien ja maastossa liikkuneiden Prokameramiesten kuvan mukaan.

Lopussa Kyburz oli vahvempi, vaikka kova on Ruoholankin juoksuvauhti. Olihan mies esimerkiksi SM-maastojuoksussa 4. sijalla.

Miesten manageri Samuli Salmenoja oli kisan jälkeen todella tyytyväinen ja lupasi, että 3—5 vuoden kuluessa tavoitellaan kolmen joukkoon sijoittumista Jukolassa. Seuralla on monia hyviä 16—20-vuotiaita junioreita, joten joukkueen kehitykseen voidaan uskoa.

Miesten kakkosjoukkue oli myös hyvässä vauhdissa ja sijoittui hienolle 48. sijalle ja oli kakkosjoukkueiden parhaimmistoa.

Naisten viesti sujui mollivoittoisesti

Lauantainen Venlojen viesti ei nyt sujunut MS Parman suunnitelmien mukaan. Ensin joukkueen maajoukkuenainen Enni Jalava joutui jäämään pois kurkkukivun vuoksi. Muuttuneessa juoksujärjestyksessä viestin aloitti nuori Venla Lehtonen, jonka viesti ei tällä kertaa sujunut, vaan virheitä kertyi kohtuullisen alkumatkan jälkeen. 1. vaihdossa sijoitus oli 189 ja aikaero kärkeen 12.21. Toisella osuudella Sonja Julkunen nosti joukkueen 144. sijalle 23.24 minuutin aikaerolla.

Viimeiset kaksi osuutta kulkivat sitten vauhdilla. Nuori Elsa Ankelo kellotti 3. osuudella 1.450 joukkueen kisassa 15. parhaan osuusajan ja nosti joukkueen sijalle 65.

Ankkuriosuudella MS Parman viestiä vei MM-kisoihin valittu Maija Sianoja, joka nosti joukkueen lopulliselle 39. sijalle. Aikaero kärkeen oli maalissa 28.28 minuuttia. Ankkureiden osuusajoissa Maija Sianoja oli 8. sijalla.

Naisten kakkosjoukkue oli 62. sijalla joukkueella Anni Heikkonen, Tiia Istolahti, Tessa Salmia ja Elisa Mäkinen.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.