Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 21.03.2024 13:24
Liedon kirkon uudet urut ovat valmiit

Liedon kirkon uudet urut otetaan käyttöön pääsiäisyönä 30. maaliskuuta. Urkuihin pääsee tutustumaan kunnolla seuraavalla viikolla, jolloin on urkujen esittelyä, lapsille on urkuiloitteluja, on virsi-iltoja ja urkuja pääsee myös itse kokeilemaan.
—Urkuja saa kokeilla ja niistä saa kysyä. Lapsille on oma lasten jalkionsa, kertoo Liedon seurakunnan vastaava kanttori Tomi Satomaa.
Urkuviikko huipentuu urkumaratoniin 6. huhtikuuta. Illan aikana on neljä konserttia, joissa soittavat Tomi Satomaa, Irina Vavilova, Olli Pyylampi ja Ville Urponen. Tilaisuuden juontaa Ylen musiikkitoimittaja Risto Nordell.
Tomi Satomaa on tyytyväinen seurakunnan hankintaan.
—Uudet urut soivat todella hyvin. Jokainen soitin on yksilöllinen ja jokainen tila, jossa urku soi, on yksilöllinen, Satomaa kertoo.
—Soitin ja tila muodostavat yhdessä kokonaisuuden, eli soitin on koko se tila, jossa soitin soi.
Liedon kirkon uudet urut soivat parhaiten juuri Liedon kirkossa. Keskiaikaiset kirkonrakentajat ovat selvästikin ymmärtäneet tilan merkityksen musiikille.
—Urut on soittimena valmis, kun se on ollut vuoden käytössä, jolloin soittimen osat ovat löytäneet paikkansa. Vuoden päästä on urkujen tarkistushuolto ja läpikäynti.
Urut ovat pitkäikäinen soitin. Esimerkiksi Nauvon urut ovat 1700-luvulta.
—Nauvon urkujen ääressä tiedostan, että on tässä joku muukin istunut minua ennen. Liedon uruista ajattelen, että minä olen vain pieni palanen tämän soittimen historiassa, Satomaa sanoo.
Saksalaista käsityötä
Liedon uusien urkujen valmistaja on saksalainen urkurakentamo Alexander Schuke. Urut ovat täysmekaaniset, äänikertoja 27. Sormioita on kaksi. Lapsille on oma jalkio.
Urkupillejä on 1.333. Metallisia näistä on 945, loput ovat puisia.
Urkujen sointi varhaisromanttinen, täyteläinen ja monipuoliseen käyttöön sopiva. Taiteellisesta suunnittelusta äänikertoineen vastasivat Tomi Satomaa ja Olli Pyylampi.
Aikaisemmasta poiketen urkujen soittopöytä on soittimen sivussa lattiatasossa. Pillistöt ovat noin kolmen metrin korkeudessa.
Fasadin on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Noan, joka suunnitteli myös Liedon kirkon peruskorjauksen. Urkujen väri on punainen, joka mukailee seinien vihkiristejä ja holvien ruodekoristeita.
Seurakunta on varannut urkuhankintaan 612.000 euron määrärahan.
Historiaa kaksi vuosisataa
Urkurakentamon historia ulottuu vuoteen 1820. Schuken suvulle urkurakentamo siirtyi vuonna 1894.
Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli jaettu miehitysvyöhykkeisiin. Myös Schuken suvun urkurakentajat jakaantuivat. Toinen rakentamo alkoi toimia Berliinissä Yhdysvaltain valvontasektorilla. Toinen jatkoi Potsdamissa Neuvostoliiton valvontavyöhykkeellä. Yhtiö kuitenkin säilyi yksityisessä omistuksessa.
Vuonna 1972 Saksan demokraattinen tasavalta, eli Itä-Saksa kansallisti urkurakentamon. Kun Itä-Saksa romahti, Schuken suku hankki rakentamon jälleen haltuunsa. Tämä itäinen sukuhaara rakensi Liedon kirkon urut. Mainittakoon, että tarjous tuli myös toiselta Schuke-urkurakentamolta.
Pekka Remes
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi