Uutisotsikot
Urheilu
Urheilu | 02.12.2021 08:46
Liedon Parma yleisurheilun vuoden kehittäjä

Liedon Parman yleisurheilijat viettivät kauden päättäjäisiään Parmaharjulla. Kuvassa vuoden 2021 valinnat. (Kuva: Liedon Parma)
Lieto Yleisurheilijat ovat viettäneet kauden päättäjäisiä, joissa on myös palkittu kauden parhaita. Varsinais-Suomen yleisurheilu (VARSY) on valinnut piirin parhaat sarjoittain. Liedon Parmasta valittujen joukossa olivat Markus Hurri M22-sarjassa ja Tuomas Lehtonen miesten sarjassa.
VARSY on valinnut Liedon Parman yleisurheilun vuoden kehittyjäksi tuloksekkaasta nuorisotoiminnasta. Saman tunnustuksen sai Kalannin Vankka.
Parma vietti omia kauden päättäjäisiään 28. marraskuuta Parmaharjulla. Vuosi sitten päättäjäisia ei pidetty koronan takia. Nyt tilaisuuteen vaadittiin koronapassi.
Illan aikana palkittiin kaikki Parman mestaruuskisoihin osallistuneet 78 urheilijaa. Palkittavina oli myös piirinmestaruuskisoissa menestyneitä sisulisäurheilijoita.
Päättäjäisissä katsottiin videolta Kalevan kisojen miesten 400 metrin aitojen finaalia, jossa Parman Tuomas Lehtonen otti suomenmestaruuden. Finaalissa juoksivat myös Parman Samuli Raikunen ja Markus Hurri.
Henkilökohtaisten piirinmestaruuskisojen mitalisijojen lisäksi Parman joukkue pääsi saavutti hopeaa piirinmestaruusmaastoviesteissä, jotka juostiin Ilmaristen Metsäpirtin maastossa. Joukkueessa juoksi kahdeksan 9—15-vuotiasta juoksijaa.
Alakouluikäisten harrasteryhmistä valittiin tsempparit, joita ovat Juuso Lilja, Vilho Perttunen, Estel Alastalo ja Aarni Saikkonen.
Vuoden toimitsija -palkintona Janne Tuominen ja Riku Granö vastaanottivat hikipisaran, joka symboloi vuoden aikana sähköisen ajanoton haltuunottamiseen käytettyä työmäärää.
Päättäjäisten päätteeksi Parma muisti vielä valmentajia, joita ilman koko seuratoimintaa olisi mahdotonta ylläpitää.
Liedon Parman vuoden 2021 valinnat olivat seuraavat:
Sisulisäurheilijat Hilma Karonen ja Eero Hakola, sisulisäjuoksija Ella-Sofia Hyövelä, sisulisähyppääjä Hilma Karonen, sisulisäheittäjä Laura Sovijärvi, sisulisäottelija Edith Tuominen, tilastomenestyjä Tatu Virtanen, Juoksija 2021 (kiertopalkinto) Tuomas Lehtonen, Vuoden valmentaja Mikko Mattila.
SM-kisoissa menestyneet: T15 Hilma Karonen kolmiloikan kolmas, M22 Markus Hurri nuorten SM-hallit 300 m aj. toinen, nuorten SM 400 m aj. toinen, M Valtteri Kalliokulju Kalevan kisat 110 m aj. kolmas, M Tuomas Lehtonen SM-hallit 400 m toinen, Kalevan kisat 400 m aj. ensimmäinen, N40 Elina Riihimäki SAUL SM vauhdittomat hypyt pituus kolmas, M40 Tuomas Riihimäki SAUL SM vauhdittomat hypyt pituus ensimmäinen, kolmiloikka ensimmäinen.
Pekka Remes
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi