Paikalliset | 09.06.2022 09:55

Liedolle menestystä lukiovertailussa

  • Liedon lukiosta valmistui viime lauantaina 64 uutta ylioppilasta.

  • Kulkekaa rohkeina ja uteliaina, kannusti juhlapuheen pitänyt Mikael Österlund.

  • Tuoreiden ylioppilaiden puolesta tuntoja avasi Antti Smolander.

  • Lakkiaisjuhlaa päästiin viettämään Lietohallilla kahden vuoden tauon jälkeen. Liput ja abiturientit ottivat punaisen maton kautta paikan haltuun.

Liedon lukio pärjäsi komeasti tämän vuoden STT:n lukiovertailussa. Vertailussa valtakunnan lukiot laitettaan paremmuusjärjestykseen sen mukaan, miten opiskelijoiden arvosanat nousivat peruskoulun päättötodistuksesta ylioppilaskirjoituksen tuloksiin.

Lieto sijoittui suurten lukioiden sarjassa neljänneksi. Ensimmäiseksi vertailussa sijoittui helsinkiläinen Brändö Gymnasium, toiseksi Katedralskolan i Åbo ja kolmanneksi Raision lukio.

Liedon lukion vs. rehtori Marko Telenius on tulokseen tietysti tyytyväinen.
—Tulokseen vaikuttavat parhaiten meidän ammattitaitoiset ja työstään innostuneet opettajat.

Vaikka sarjana oli suuret lukiot, Telenius kokee, että Liedon lukiossa opettajien ja opiskelijoiden suhteellinen määrä on melko optimaalinen.
—Opettajat tuntevat opiskelijat ja voivat näin ollen antaa yksilöllistä tukea.

STT:n tapaa vertailla lukioita on kiitelty. Kun verrataan ylioppilaskirjoitusten tuloksia peruskouluun, antaa se hyvän kuvan opiskelijan kehityksestä ja täten lukion onnistumisesta kouluttajana.

—Tänä vuonna meillä tuli kirjoituksissa aika tasaisesti hyviä arvosanoja. Jos katsoo keskiarvoja, mikään tietty aine ei nouse sen erityisemmin esiin, Telenius kertoo.


Ylioppilaita juhlittiin perinteisin menoin


Tämän kevään ylioppilaat lakitettiin viime lauantaina. Liedon lukiosta valmistui 64 uutta ylioppilasta sekä ensimmäiset kansainvälisyyslinjan käyneet opiskelijat.

Ylioppilasjuhlaa päästiin viettämään täysimääräisesti Lietohallille kahden vuoden tauon jälkeen.

—Ajat ovat epävarmat ja siksi on tärkeää, että voidaan kokoontua yhteen juhlimaan perinteisin menoin, Telenius totesi.

Epävarmuuden teemaa nosti myös ylioppilaille juhlapuheen pitänyt kirjastonhoitaja Mikael Österlund.
—Kun te syksyllä 2019 aloititte lukion, oli se sitä niin sanottua vanhaa hyvää aikaa.

Mutta nopeasti kaikki muuttui: tuntematon virustauti alkoi levitä, lukio joutui etäopetukseen, harrastukset lopetettiin ja ihmiset eristäytyivät koteihinsa. Nyt alkuvuodesta, samalla kun valmistauduttiin kevään kirjoituksiin, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
—Aikanaan joku tulee yo-kokeessa kirjoittamaan tästä ajasta. Tästä ajasta, jonka te olette nyt eläneet.

Österlund kannusti tuoreita ylioppilaita kulkemaan elämässään eteenpäin rohkeina ja uteliaina.
—Sivistys kantaa yksilöä.
—Kantakaa te ylioppilaat aina mukananne se sivistys, Österlund jatkoi.

Ylioppilaan puheenvuoron piti Antti Smolander. Hän kuvaili lukiotaipaleen olleen rankka mutta antoisa.

Smolander kiitti puheessaan lukion koko henkilöstöä, joka on ollut apuna ja tukena — ja ennen kaikkea välittänyt — hankalasta ajasta huolimatta.

Lopuksi hän suuntasi katseensa opiskelukavereihinsa.
—Uudet ylioppilaat. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut kulkea tämän matkan juuri teidän kanssanne.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.