Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 09.03.2023 13:25
Kuntalaiset ideoivat mihin käyttää 10.000 euroa
Ponttoonisaareke Nummilampeen, nuorille suunnattu tapahtuma. Lisää roskiksia ja penkkejä. Kylien paikkanimikylttien hankinta, alppiruusupuisto Vahdon VPK-talon koulunpuoleiseen päätyyn. Viljelypalstoja kuntalaisille.
Muun muassa näitä Ruskolla toivottiin, kun kuntalaiset pääsivät ehdottamaan, mihin käyttäisivät 10.000 euroa kunnan rahoja. Ehdotukset liittyvät niin sanottuun osallistuvaan budjetointiin.
—Ideoita saatiin 58, joista seuraavaan vaiheeseen eli äänestykseen otettiin mukaan 28, kertoo Ruskon kunnan talous- ja hallintojohtaja Sari Laine.
Listalta typistettiin pois esimerkiksi ne ehdotukset, jotka eivät olisi 10.000 euron puitteissa mahdollisia tai vaatisivat esimerkiksi maan hankintaa.
Joitain kohteita ehdotettiin useamman kerran. Näitä olivat kuntoportaat sekä koirapuisto.
Nyt kun ehdotukset on valittu, seuraavaksi ruskolaiset pääsevät äänestämään niistä mielestään parasta. Äänestys tapahtuu otakantaa.fi-palvelussa tai kunnan kirjastopisteillä. Aikaa äänestää on 24. maaliskuuta asti.
Osallistuvan budjetoinnin tulokset julkaistaan huhtikuussa, ja voittanut idea toteutetaan vuoden loppuun mennessä.
Osallistuva budjetointi on yksi tapa kuulla kuntalaisten mielipiteitä ja ottaa heitä osaksi päätöksentekoa.
—Asukkaiden tekemät ehdotukset antavat eväitä muuhunkin kunnan päätöksentekoon, ei pelkästään osallistuvan budjetoinnin osalta, Laine muistuttaa.
Yhtenä ehdotuksena oli kuntoiluradan perustaminen Päällistönmäkeen. Ehdotusta ei otettu mukaan äänestykseen, sillä kunnan mukaan Päällistönmäkeen moista ei mahdu. Ketunluolan kaavoituksessa toive luvataan kuitenkin huomioida.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi