Paikalliset | 05.01.2023 09:48

Kirjaston asiointipiste avautui Ruskotalolla

Kirjaston asiointipiste avautui Ruskotalolla

Ruskon pääkirjasto on saanut asiointipisteen. Asiointipiste perustettiin väliaikaisesti Ruskotalon alakerran aulaan.

—Tänne saa tehtyä varauksia ja palautettua lainoja. Esillä on pieni kokoelma, luettelee kirjastovirkailija Kerttu Pietilä.

Tilat ovat pienet, joten esille mahtuu kerrallaan vain vähän kirjaston kokoelmaa. Pietilä kertoo, että esille valikoidaan uudempaa tarjontaa ja mahdollisimman monelle ikäluokalle sopivaa. On esimerkiksi lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja. Lehdet saatiin kaikki mahdutettua eli uusimmat numerot pääsee lukemaan.

—Kuuntelemme asiakkaiden toiveita, mitä tänne halutaan, Pietilä lisää.

Asiointipisteellä saa myös Föli-palvelut sekä hoidettua avainten luovutukset. Aikaisemmin nämä toimivat Vahdon lähikirjastossa.

—Nyt asiointipisteen perustamisen myötä Vahdon kirjaston palveluajat hieman supistuivat, mutta vastaavasti omatoimiaikaa lisättiin.

Asiointipiste aukesi viime tiistaina. Pietilä muistuttaa, että kyse on väliaikaisesta ratkaisusta. Toiveena on, että Ruskon pääkirjasto saisi pysyvän paikan mahdollisimman pian.

—Asiointipiste ei toki korvaa varsinaista kirjastoa tai toimi varsinaisena väistötilana, mutta helpottaa toivottavasti monen kirjastoasiakkaan asiointia Ruskon päässä, toteaa vs. kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö Hannele Luomanen kunnan tiedotteessa.

Ruskon pääkirjasto on ollut joulukuusta 2021 asti poissa käytössä sisäilmaongelmien vuoksi. Uutta paikkaa kirjastolle ei ole vielä päätetty.

Asiointipiste on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 15—19, perjantaisin kello 11—15 sekä pyhäpäivien aattoina kello 9—14.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.