Paikalliset | 31.08.2023 13:02

Kankare ikuistaa lapsiperheiden tärkeitä hetkiä — synnytyksiäkin

Kankare ikuistaa lapsiperheiden tärkeitä hetkiä — synnytyksiäkin

Valokuvaaja Sabina Kankare kannustaa vanhempia kuvaamaan lapsiaan, jotta pieniä ihania hetkiä saa tallennettua muistiin. Kankare hiljattain vuoden täyttäneen Mette-tyttärensä kanssa.

Syntymä on ihmiselämän ainutlaatuisimpia tapahtumia. Juuri sellaisia hetkiä Sabina Kankare, 34, haluaa kamerallaan ikuistaa.

—Synnytys on ensimmäinen hetki lapsen kanssa. Ja itse ainakin muistan synnytyksistäni vain jotain sieltä täältä.

Kuvat auttavat muistamaan. Synnytyskuviin voidaan ikuistaa uuden elämän alkumetrit koko tunneskaalassaan.

Kankare on lietolainen valokuvaaja ja kolme vuotta sitten perusti oman Binasfoto-yrityksen. Hän on erikoistunut äitiysvalokuvaukseen sekä erityisesti vastasyntyneiden eli alle 2-viikkoisten newborn-kuvaukseen.

—Vauva- ja äitiyskuvaukset ovat intohimoni. Haluan ikuistaa tätä erityistä yhteyttä.

—Kuvaan mielelläni esimerkiksi imetystä tai vauvan syöttöä. Se on tärkeä kaunis hetki.

Ei toki puolisoakaan unohdeta.

—Olen varma, että lapset haluavat nähdä kuvia vanhemmistaan. Siksi on tärkeää, että vanhempiakin kuvataan.

Synnytyskuvauksia tekee ainakin toistaiseksi vain harva valokuvaaja. Kankareen taustasta on moisessa hyötyä: hän on kolmen lapsen äiti ja koulutukseltaan terveydenhoitaja-sairaanhoitaja.

—Sairaala ei siis ole minulle vieras maailma. En ole kätilö tai doula, mutta pystyn synnytystilanteessa olemaan tarvittaessa jonkin verran avuksi.

Synnytys on äärimmäisen herkkä ja intiimi tapahtuma. Jokainen synnytys on erilainen, sitä ei voida käsikirjoittaa. Siksi Kankare sopii asiakkaiden kanssa sääntöjä etukäteen: mitä toiveita heillä on, onko mahdollisesti jotain mitä ei saa kuvata.

—Yhden asiakkaan kanssa sovittiin, että kuvaan, tapahtui mitä tapahtui.

Kun synnytyskuvaus sovitaan, se sitoo valokuvaajaa mahdollisesti kuukauden. Kankare on kaksi viikkoa ennen ja jälkeen lasketun ajan lähtövalmiudessa.

—Päivystän puhelimella ympäri vuorokauden ja odotan ilmoitusta, milloin synnytys käynnistyy. Synnytyksen kestoa ei myöskään voi ennakoida. Jos se kestää kolme päivää, olen paikan päällä kolme päivää.

Enemmän kuin ”pelkät kuvat”

Valokuvaajan töitä Sabina Kankare päätyi tekemään ikään kuin vahingossa.

—En oikein koskaan tiennyt, mitä haluaisin tehdä työkseni. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Tykkään työskennellä ihmisten kanssa, joten valokuvaus on minulle luontaista.

Valokuvauksesta hän kiinnostui, kun kuvaaja tuli ikuistamaan heidän keskimmäisen lapsensa puolivuotiskuvat.

—Aloin miettiä, että vuodet vierivät ja lapset kasvavat ja haluan purkittaa nämä arvokkaat hetken talteen.

Kankare kävi kuvauskursseja ja osti kameran. Valokuvaus vei mennessään. Aluksi hän kuvasi sukulaisia ja naapureita, puskaradio lähti liikkeelle.

Nykyään Kankareella on luonnonvaloa hyödyntävä studio Paimiossa. Siellä tehdään valtaosa vauvojen kuvauksista.

—Oli ihan sattumaa, että perustin studion juuri Paimioon. Tila oli tyhjänä ja yksi tuttu kuvaaja kysyi, haluaisinko perustaa hänen kanssaan studion siihen, Kankare taustoittaa.

Sijainti on osoittautunut hyväksi. Asiakkaan näkökulmasta studio on helppojen kulkuyhteyksien päässä eikä parkkipaikoista ole pulaa.

Oma studio on mahdollistanut Kankareelle puitteet tarjota asiakkaalle enemmän kuin ”pelkät valokuvat”. Hän haluaa luoda asiakkaille elämyksen, mahdollisimman vaivattoman kuvaushetken.

—Haluan tarjota vanhemmille hengähdyshetken. Newborn-kuvauksiin saapuville vanhemmille se saattaa olla ensimmäinen hetki, kun he vauvan syntymän jälkeen pääsevät istahtamaan rauhassa sohvalle ja juomaan kahvit.

Vähemmän on enemmän

Sabina Kankareen valokuvausfilosofiaan kuuluu minimalismi ja tunteet. Kuva onnistuu, kun siihen saa vangittua aidon tunteen.

—En halua liian aseteltuja kuvia enkä käytä paljoakaan rekvisiittaa. Tunne ja pienet hetket ovat tärkeimpiä.

Tällä hetkellä Kankare on hoitovapaalla päätyöstään työterveysalalta. Haaveena on, että joskus hän tekisi valokuvausta kokopäiväisesti. Yrittäjyys on unelma, mutta siihen heittäytyminen toki myös jännittää.

—Totta kai mietin, että mitä jos se ei kannatakaan tai mitä jos jotenkin epäonnistun, Kankare jatkaa.

Mutta toisaalta: mitä sitten, vaikka epäonnistuisi. Jos ei anna tilaisuutta epäonnistumiselle, ei ole mahdollisuutta onnistuakaan.

—Unelmiaan kannattaa aina tavoitella, ja saa epäonnistuakin. Mokista oppii. Tällaisen ajatusmallin haluan välittää omille lapsillenikin, Kankare toteaa.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.