Paikalliset | 06.04.2023 12:15

Kananmuna kuuluu pääsiäisperinteisiin

Pääsiäinen on joulun ohessa yksi kananmunien myyntisesongeista, tietää Vähätalon tilan Santeri Vähätalo Liedon Asemanseudulta.

Kananmunien menekin lisäksi Vähätalon tilan kananmunien kuoria hyödynnetään myös suklaisissa pääsiäisherkuissa. Tilan munien kuorista nimittäin valmistetaan Fazerin Mignon-munia.

—Munat lähtevät meiltä Kaarinaan Dava Foodsin pakkaamolle. Jos niiden kuoret päätyvät suklaamuniin, menee vastaavasti munien sisältö teollisuuteen. Koko kananmuna siis hyödynnetään, Vähätalo kertoo.

Mignon-munia varten valitaan vain tietyn kokoisia ja painoisia munia. Lisäksi munien tulee olla laadultaan ensiluokkaisia, tasapintaisia ja -värisiä.

Mignon-munat valmistetaan Kaarinassa käsityönä, joka vaatii sorminäppäryyttä. Ensin munaan porataan 10—12 millimetrin kokoinen reikä ja sisus tyhjennetään. Munamassa käytetään muihin pastöroitaviin tuotteisiin. Seuraavaksi munasta irrotetaan kalvo reiän ympäriltä, minkä jälkeen kuori pestään, sekä ulko- että sisäpuolelta. Tämän jälkeen kuoret asetellaan kuivumaan reikä ylöspäin ja viedään yöksi lämpöhuoneeseen.

Kuivumisen jälkeen kuoret tarkastetaan ja pakataan huolellisesti ja lopulta lähetetään Fazerille Vantaalle.

Munankuoria valmistellaan ympäri vuoden, jotta niitä riittää pääsiäiseksi. Kuoria tehdään vuosittain noin 1,6 miljoonaa. Mignon-munilla on pitkä historia ja niitä on valmistettu jo vuodesta 1896 lähtien.

Vähätalon tila on toimittanut munia samaan paikkaan jo 1970-luvulta lähtien. Tilalla on olut kanoja puolestaan jo 1950-luvulta saakka.

Pari kananmunaa päivässä

Entä tuleeko maanviljelijän itse syötyä runsaasti kananmunia?

—Pari kananmunaa päivässä. Uusien tutkimusten mukaan ne eivät ole ollenkaan huono proteiinin lähde ja vielä pienellä hiilijalanjäljellä varustettuna proteiinin saantiin nähden. Viljelemme myös omalla pellolla viljat, jotka lopulta päätyvät kanojen ravinnoksi. Ylimääräistä rahtia ei siis tule. Kanojen munimat munat haetaan meiltä kerran viikossa pakkaamolle Kaarinaan, Santeri Vähätalo vastaa.

—Ja mignon-munia ei kyllä pysty kahta päivässä syömään, hän naurahtaa.

Vähätalon tilalla on 15.000 kanaa. Ne elävät vapaasti liikkuen ja munivat omalla tahdillaan munia.

—Kanan iän mukaan vaihtelee, paljonko ja kuinka isoja munia se munii. Mitä vanhempi kana, sitä isompia munia, Vähätalo kertoo.

Parhaimmillaan kana munii tilastollisesti 0,97 munaa päivässä. Näin ollen sadassa päivässä kana munii 97 munaa ja viettää kolme vapaapäivää.

—Kun kana vanhenee, pitää se viidestä kymmeneen vapaapäivää vuodessa, Vähätalo jatkaa.

Kaikkiaan Vähätalon tila tuottaa 100.000 munaa viikossa. Silti tila on kokoluokaltaan pieni perhetila.

—Työt hoidetaan omalla porukalla kahdessa sukupolvessa, joskus jopa kolmessa.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.