Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 06.04.2023 12:21
Jäkärlän koulun oppilaat väistötiloihin Kärsämäkeen

Jäkärlän koulun oppilaat siirtyvät väistötiloihin Kärsämäkeen Turun Aikuiskoulutuskeskusen toimipisteen tiloihin ensi syksynä. Asian päätti kaupunginhallitus maanantaina. Väistön aikana suunnitellaan Jäkärlän alueen palveluverkkokokonaisuutta. Kaupunginhallitus käsitteli myös Varissuon koulun tilannetta. Päätös Jäkärlän koulun siirrosta Kärsämäkeen ja Varissuon koulun siirrosta Pääskyvuoreen syntyi Mari-Elina Koivusalon (sd.) tekemän ja Elina Rantasen (vihr.) kannattaman muutosesityksen jälkeen.
Kaupunginhallitus linjaa, että Jäkärlän uuden koulun ja päiväkodin toiminnan on käynnistyttävä viimeistään lukuvuoden 2026—2027 alussa. Hankkeen sitova toteuttamisaikataulu on tuotava päätöksentekoon lokakuuhun 2023 mennessä. Jos esitetty aikataulu ei toteudu, hankitaan Jäkärlään pitkäaikainen tilaelementti syyskaudesta 2024 alkaen. Iltapäiväkerholle etsitään tilat Jäkärlästä väistöaikana.
Kaupunginhallitus hyväksyi lisäysehdotuksen koulukyytien järjestämisestä. Mirka Muukkosen (vas.) esittämän ja Koivusalon kannattaman lisäyksen mukaan koulukyytien järjestämisestä käydään keskustelu koulun ja vanhempainyhdistyksen edustajien kanssa. Tavoitteena on taata mahdollisimman turvalliset ja sujuvat koulumatkat ja -kuljetukset. Erityistä huomiota kiinnitetään 1.- ja 2.-luokkalaisten kuljetuksiin. Jäkärlästä on maanteise matkaa Kärsämäkeen noin kymmenen kilometriä.
Maarialaisten adressi kaupunginhallitukselle
Maarilaiset yhdistykset ja asukkaat lähettivät kaupunginhallituksen kokoukseen adressin Jäkärlään sijoitettavien väistötilojen puolesta. Adressi laadittiin sunnuntaina. Paikalla oli noin 60 kyläläistä.
—Parakit on saatava Jäkärlään syksyllä 2023 alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Varissuo siirtyy kokonaisuudessaan Kärsämäen AKK:een. Vaadimme, että alkuperäinen suunnitelma toteutetaan, sanotaan adressissa.
—Jäkärlään on jo vuosia luvattu parakit, joiden tilojen käyttöä on suunniteltu etukäteen ja joihin lapsia on jo ehditty valmistella. Myös Varissuon perheitä on valmisteltu AKK:een siirtymisen osalta. Heille on esitelty tiloja ja teetetty todella kattavat perusteelliset ohjeet tiloista, jotka on käännetty 30:lle kielelle. Näihin tiloihin vanhemmat sekä oppilaat olivat tyytyväisiä.
Adressin mukaan väistötiloiksi ajatellut parakit on saanut näyttämään kalliilta. Jäkärlässä on tyhjillään tiloja, joihin voidaan sijoittaa 1.—2.-luokkalaiset. Jäkärlässä on myös peruskorjattu liikuntahalli. Kärsämäessä kaupunki joutuisi vuokraamaan liikuntatilat.
Adressissa suomitaan kaupunkia siitä, että alueen asukkaita ei ole kuultu eikä asioista ole tiedotettu.
—Suunnitelmissa, joita nyt yritetään jyrätä läpi, ei oteta alueitten lasten etua huomioon. Onko vastuutoimialalla ymmärrystä siitä, kuinka monen lapsen ja perheen elämään tällä ratkaisulla on negatiivisia vaikutuksia.
Adressi muistuttaa, että yhteisöllisyys, hyvinvointi ja asuinalueiden tasapainoinen kehitys on yksi Turun kärkihankkeista.
Adessin ovat allekirjoittaneet Maarian Kyläyhdistys, Jäkärlä-Paimala Pientalot, Maarian Reipas, Maarian Mahti, SPR Maaria-Paattisten osasto, Suotorpan vanhempainyhdistys, Jäkärlän Koulun vanhempainyhdistys sekä Jäkärlän ja Pääskyvuoren alueen asukkaita.
Adressi ei tuonut väistötiloja Jäkärlään, ei ainakaan vielä.
Jäkärlässä on viime vuosina karsittu palveluja. Se herättää monissa epäilyjä tulevaisuuden suhteen.
—Jotkut meistä Jäkärlän ihmisistä uskovat uuden koulun saantiin vasta, kun lapio on lyöty maahan, toteaa Jäkärlä-aktiivi Lauri Kouki.
Turun valtuustoryhmistä Perussuomalaiset julkaisi eilen kannanoton koskien Jäkärlän koulua.
—Kiire on tapa, jolla hanketta nyt valmistellaan. Kun lähdetään hosuen liikkeelle. Siitä harvemmin syntyy mitään hyvää ja pahimmillaan se voi johtaa huonoihin tilaratkaisuihin ja karkaaviin kokonaiskustannuksiin. Olisimme toivoneet valmisteluun jatkoaikaa, jotta voimme vakuuttua, että olemme toteuttamassa oikeita ratkaisuja, sanoo Juha Anttila kannaotossa.
Perussuomalaisten mielestä asukkaiden huolet ja ehdotukset on kaupungin päätöksentekoprosessissa kokonaan sivuutettu.
Pekka Remes
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi