Paikalliset | 02.03.2023 10:57

Jäkärlän koulu tarvitsee väistötilat pikaisesti

Jäkärlän koulu tarvitsee väistötilat pikaisesti

Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan vs. tilapalvelujohtaja Leevi Luodon päätökseen, jolla oli keskeytetty Jäkärlän koulun väistötilojen hankinta. Hankinnan keskeytyksen perusteluna oli se, että Turun hankintayksikkö oli saanut määräaikaan mennessä vain yhden vaatimukset täyttäneen tarjouksen.

Kaupunginhallituksen mukaan Jäkärlän koulun hankesuunnitelma ja toteuttamisaikataulu pitää selvittää ennen kuin hankinta voidaan lopullisesti keskeyttää. Ennen keskeyttämistä tulee olla selvillä, miten Jäkärlän koulun peruskorjauksen tai uudisrakentamisen aikainen väistötila järjestetään, onko koulun tarveselvityksessä huomioitu kasvavan alueen tarpeet, strategian mukainen opetuksen tuen järjestäminen sekä tilojen kokonaistarve huomioiden myös varhaiskasvatuksen ja vapaa-ajantoimintojen tarpeet.

Asiaa käsitellään seuraavan kerran kaupunginhallituksen kokouksessa 20. maaliskuuta.

Turun tilapalvelujen mukaan Jäkärlän koulu on teknisen käyttöikänsä päässä, ja tutkimuksissa on havaittu sisäilmaongelmia. Koululla on tehty käyttöä turvaavia toimenpiteitä, jotka mahdollistavat toiminnan ensi kesään saakka. Väistötilaratkaisun tulisi olla valmis syyslukukauden 2023 alussa.

Selvyys saatava kiireellisesti

Kaupunginhallituksen paattislainen jäsen Mari-Elina Koivusalo (sd.) ja apulaispormestari Piia Elo (sd.) toivovat tilanteesta kokonaisarviota kaupunginhallitukselle ennen kuin kilpailutusta voidaan lopullisesti keskeyttää.

—Se, missä koulua käydään syksyllä, on ratkaistava pikimmiten. Kun korvaavia tiloja ei lähistöltä tässä tapauksessa löydy, on tilanne selvitettävä perinpohjin ja alueen lapsille ja perheille saatava kiireesti näkymä tästä eteenpäin, toteaa Koivusalo.

Apulaispormestari Elo jatkaa.

—Turussa on nyt useita kouluja väistötilojen tarpeessa. Nyt onkin etsittävä parhaat mahdolliset ratkaisut kullekin koululle ja alueelle siten, että huomioon otetaan niin lyhyen kuin pitkän aikavälinkin tarpeet sekä myös varhaiskasvatuksen ja vapaa-ajan palvelujen tilatarpeet.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.