Paikalliset | 08.12.2022 10:35

Hevostallin hyvä teko

Hevostallin hyvä teko

Vanhalinnassa toimiva Ratun Ratsastuskoulu on lähtenyt tekemään joulun alla varsinaista hyvän mielen lahjotuskampanjaa. Ratsastuskoulu keräsi mukaan yhteistyökumppaninsa ja etsii nyt Facebook-sivullaan lasta, jolle voisi lahjoittaa ilmaisen kevätkauden ratsastuksen alkeiskurssin sekä alkeisjatkokurssin. Alkeiskurssi on ratsastustallin oma lahjoitus ja jatkokurssin kustantavat yksityiset lahjoittajat.

—Tarkoitus on antaa mahdollisuus jollekin vähävaraisen perheen lapselle. Pyydämme kirjoittamaan vapaamuotoisen hakemuksen, joiden joukosta sitten valitsemme lahjoituksen saajan. Ehtoina on, että kyseessä olisi ilman ratsastustaustaa oleva 7—16-vuotias lapsi tai nuori, joka voisi saapua tallille 11. tammikuuta alkaen keskiviikkoisin kello 16—17, Ratun Ratsastuskoulun yrittäjä Melina Sandelin kertoo.

Lisäksi lahjoituksen saajalle kustannetaan yhteistyökumppanien avulla vuodeksi ratsastusseuran jäsenyys sekä vakuutus. Tämä saa myös lahjaksi turvakypärän ja hanskat. Muilta lahjoittajilta on saatu tempaukseen lahjoituksena puolen vuoden heinät ja yhden hevosen kausihuolto. Yksityisiä lahjoituksia otetaan edelleen vastaan.

Lisätiedot hakemuksesta löytyvät ratsastukoulun Facebook-sivulta. Hakuaikaa on jäljellä 12. joulukuuta saakka.

 

Uusi talli valmistumassa

Aurassa asunut Melina Sandelin tuli Ratun tallille tilavuokraajaksi vuosi sitten. Nyt hän vastaa paikan kaikesta ratsastuskoulutoiminnasta. Tontille on rakentumassa uusi modernisoitu talli, jossa hevosten ruokinta toteutetaan jatkossa heinäautomaatein. Ratsastustunnit järjestetään lämpöeristetyssä maneesissa.

Ratun Ratsastuskoululla käy noin 120 asiakasta viikossa. Talleilla asustaa 20 hevosta, joista kymmenen on ratsastuskoulun käytössä, kaksi Sandelinin omaa kilpahevosta ja loput kahdeksan muiden hevosia.

—Ennen ratsastuskoulun pitämistä olen toiminut hevoskauppiaana ja kouluttanut muiden hevosia. Teen ratsutusta edelleen, eli toimin nuorten hevosten kouluttajana, Sandelin jatkaa.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2023 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.