Paikalliset | 11.02.2021 09:01

AKNO auttaa tietoteknisissä pulmissa ja luo somesisältöä

AKNO auttaa tietoteknisissä pulmissa ja luo somesisältöä

Kun koronapandemia vei kesätyöpaikat, pistivät Nette Saikkonen ja Aku Paananen pystyyn oman 4H-yrityksen.

Lieto Mikä neuvoksi, kun korona vei kesätyöt? Lietolaiset 19-vuotiaat Nette Saikkonen ja Aku Paananen eivät jääneet surkuttelemaan pandemian viemiä työpaikkoja, vaan perustivat viime keväänä oman AKNO-nimisen 4H-yrityksen.
—Rahaa piti saada. Olin ollut aiemmin kerho-ohjaajana ja muistin, että Liedon 4H:n toiminnanjohtaja Taina Päätalo mainosti minulle 4H-yrittäjyyttä. Ehdotin ideaa Akulle, joka innostui asiasta, Nette Saikkonen kertoo.
Yrityksen perustaminen oli helppoa. Siihen tarvittiin vain 4H:n jäsenyys. Pariskunta laittoi tuumasta toimeen.
—Ensimmäinen toimeksiantomme olivat Akun äidin nettisivut, ja siitä kaikki lähti oikeastaan käyntiin, Saikkonen sanoo.
Netten ja Akun nimikirjaimista muodostuva AKNO-nimi otettiin yrityksen käyttöön. AKNO tarjoaa asiakkailleen nettisivujen ja mainosten valmistusta sekä IT-tukea, kuten apua teknologian käytössä ja some-päivityksissä.
—Nettisivut voivat olla yksinkertaiset ja blogi-tyyliset. Niissä voidaan käyttää myös valmista pohjaa, mutta jos sivut vaativat muokkausta, voimme koodata ne itse, Aku Paananen sanoo.
—Niiden ja mainosten tekemisen lisäksi tarjoamme it-tukea. Voimme siis opettaa asioita, kuten esimerkiksi Teamsin käyttöä, tai miten kuvia voi vaikka tallentaa pilveen. Yksi asiakkaamme tarvitsi apua esimerkiksi sähköpostiviestien tallentamiseen, Nette Saikkonen kertoo.
—Some-päivityksiä voimme tehdä niin yhdistyksille kuin yrityksille. Jos joku yhdistys haluaa, voimme olla paikan päällä vaikka tapahtumissa ja ottaa kuvia ja päivittää somea, hän jatkaa.
Rikkinäisiä laitteita AKNO ei korjaa, mutta apua se pystyy tarjoamaan. Esimerkkinä arjen tietoteknisistä pulmista toimii Word-kirjoitusojelman käyttö ja siihen liittyvät kysymykset.
4H-yrittäjyys on nuorten yrittäjien mukaan helppoa.
—ALV on nolla ja tuloja saa olla 7.000 euroa vuodessa, Aku Paananen kertoo.
Lisäksi 4H-yrittäjien talousraportit ovat Paana-nsen mukaan yksinkertaisia ja yritysvastaavaan saa aina ottaa yhteyttä neuvoa kysyäkseen. Tukea on siis saatavilla riittämiin.
AKNO toimii jo y-tunnuksella, sillä näin erillisten laskutuspalvelujen käyttö ei johda ylimääräisiin kuluihin.
Nyt lukion viimeistä vuotta opiskelevat Nette ja Aku kertovat, että ensi kesänä koittaa Akun aika mennä armeijaan.
—Lukion ICT-linjan kautta minulla on suora väylä yliopiston tietojenkäsittelytieteisiin. Armeijan jälkeen opiskelisin siis ohjelmointia, Paananen kertoo.
Netteä kiinnostaa puolestaan psykologia.
—Luovuutta voi aina jatkaa vapaa-ajalla, hän kertoo.

Ina Virtanen

Terttu Pesonen-Säilä | 11.02.2021 10:14

Upeeta, Nette ja Aku. Onnea ja menestystä yrityksellenne - ja tietysti myös henkilökohtaiseen elämäänne. Terttu Säkylästä

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.