Paikalliset | 31.12.2020 07:54

Aamukasa ja biohajoavia raketteja

Aamukasa ja biohajoavia raketteja

Ilotulitteiden hintahaitari lähtee yhdestä eurosta ja päättyy jopa kahteensataan euroon. Rakettikeiun Anssi Määttänen esitteli myyntipisteen valikoimaa K-Supermarket Lietorin aulassa maanantaina.

Lieto Uuden vuoden ilotulitukset on peruttu monessa kunnassa ja kaupungissa. Yksityishenkilöiden rakettikauppa sen sijaan käy mukavan vilkkaana. Rakettikeiun myyjä Anssi Määttänen on asettunut Liedon K-Supermarketin yhteyteen myymään ilotulitteita.
—Olen tehnyt tätä työtä jo 30 vuotta. Rakettipolitiikasta sen verran, että näitä saa myydä vuodessa vain viiden päivän ajan ja myynti loppuu uudenvuoden aattona. Lisäksi myynti tapahtuu usein urheiluseurojen tai partiolaisten toimesta talkootyönä. Samalla seurat saavat tuloja toimintansa pyörittämiseen. Itse olen täällä Turun Seudun Squashin nimissä ja osa tuotosta menee sen toimintaan, mies kertoo.
Rakettikeiulla on Varsinais-Suomessa yhteensä kahdeksan myyntipistettä. Niistä reilusti yli puolet on urheiluseurojen tai partiolaisten pyörittämiä.
—Moni kuluttaja ei tiedä, että asia on näin. Nämä viisi päivää ovat tärkeät, sillä moni varmasti tietää, miten vaikea sponsoreita on saada. Tämä on monelle seuralle vuoden tärkein tulonlähde.

Biohajoavia raketin osia

Rakettikauppa alkoi Liedossa sunnuntaina. Määttänen kertoo yllättyneensä positiivisesti illan myynnistä ja samalla se enteilee hyvää myyntiviikkoa.
—Kelit vaikuttavat kauppaan paljon. Pikkupakkasella ihmiset tulevat ostoksille ja sade taas ei saa heitä liikkeelle.
Anssi Määttänen pitää hyvänä, että ihmiset nykyisin suojelevat eläimiä ja välttelevät turhaa roskastusta.
—Myymme biohajoavia ilotulitteita. Rakettien biohajoavat kärjet ovat suomalainen keksintö, jossa muoviosat on korjattu selluloosalla. Materiaali on suomalaista ja raketin osat on rakennettu Kiinassa, hän selvittää.
Toiveena olisi vastaavien rakettien yleistyminen. Biohajoavaa rakettia sai Suomessa ensi kerran viime vuonna.
Rakettikaupassa suosiossa ovat edelleen maasta käsin ammuttavat padat. Ne ovat turvallisia ja räjähtävät vasta ilmassa.
—Niiden hintahaitari on kasvanut. Minuutin mittaisesta ilotulituksesta voi joku maksaa jopa pari sataa. Ilotulitteet tulevat meille jo edellisenä kesänä ja vuoden alussa alamme suunnittelemaan jo seuraavaa sesonkia, Määttänen paljastaa.
Tärkeänä myyntiartikkelina rakettikojulta voi ostaa myös suojalaseja. Myös pelkät tähtisädetikut ovat monien mieleen. Niitä saa sekä jättikokoisina että väriä vaihtavina.
Ilotulitteiden nimet ovat myös mielikuvituksellisia. Aamukasa, Äkäinen anoppi iskee, Rakkauspakkaus ja Karjala takaisin löytyvät kojun valikoimasta.
—Näistä saa rakennettua sellaisen paketin, minkä asiakas haluaa. Huomioon voidaan ottaa niin naapurusto kuin oma kokemus rakettien ampujana.

Ina Virtanen

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.7.2019 alkaen (sis. alv 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.