Paikalliset | 19.03.2020 10:01

Poikkeustila puolitti asiakasmäärät

Poikkeustila puolitti asiakasmäärät

Kahvilat ja ravintolat ovat edelleen avoinna, mutta poikkeustila on selvästi vähentänyt asiakasmääriä. Pitää kehittää uusia liikeideoita. Bulleriinan yrittäjä Tiina Mäkelä rakentaa verkkokauppaa, jonka kautta voi tilata lounasbokseja.

TIENOO Valmiuslain nojalla hallitus kielsi yli kymmenen ihmisen kokoontumiset, mutta rajoitus ei tarkoita sitä, että ravintolat ja kauppakeskukset olisivat sulkeneet ovensa. Kahvilat saavat olla avoinna.

Poikkeustila kuitenkin näkyy asiakasmäärissä. Esimerkiksi Bulleriinan Liedon toimipisteessä lounasruokailijoiden määrät ovat enemmän kuin puolittuneet.

Bulleriinan yrittäjä Tiina Mäkelä muistuttaa, että asiakasmäärän väheneminen ei vähennä yrityksen kuluja. Bulleriinalla on viisi toimipistettä. Tienoon alueella ovat Ruskon leipomokahvila ja Liedon lounaskahvila. Bulleriinan henkilökunnalle on ilmoitettu mahdollisesta lomautuksesta. Yrittäjän pitääkin keksiä uusia liikeideoita.

—Olen rakentanut verkkokauppaa, joka avautuisi ensi viikolla. Sieltä voisi tilata lounasbokseja. Esimerkiksi riskiryhmään kuuluvat voisivat tilata lounaan kotiinsa, Tiina Mäkelä kertoo.

—Toimitus olisi Liedon ja Ruskon keskustan alueilla. Telekadun toimipisteessä kuljetus olisi viiden kilometrin säteellä. Minulle voi soittaa suoraan ja kysyä ajantasaista tietoa kuljetuksista.

Asiakaskato on näkynyt myös Ruskon Bulleriinan naapurissa Pub Centrossa.

—Pubi on edelleen auki, mutta kyllä näkyy, että liikkuminen on loppu, kertoo Sharuk Amirkhami Pub Centrosta.

Sama on huomattu Liedossa Ravintola Lundossa.

—Lounasasiakkaiden määrä on pudonnut 60 prosenttia, ja kaikki tilaukset on peruttu, kertoo yrittäjä Jari Välimaa.

—Ihmiset ovat reagoineet toimintaohjeiden mukaan, ja vaikutus ravintolatoimintaan on suuri. Toivottavasti tilanne selviää pian. Pienyrittäjien on vaikea jatkaa tähän malliin.

Kaupan logistiikalla pitkät päivät

Kauppojen asiakkaat ovat varautuneet rajoituksiin täydentämällä kotivaraa. S-ryhmän kaupoista on ostettu kaksinkertaisesti pehmopaperia, jauhoja, säilykkeitä, pastaa, riisiä ja nuudeleita. Samoja tuotteita on myyty myös K-ryhmän kaupoista.

—Jauhoja ja hiivaa on mennyt todella paljon, lisää listaan K-Market Moision kauppias Vesa Viljainen. K-Supermarket Lietorin asiakkaat ovat ostaneet mainittujen lisäksi kahvia, broileria, leipiä ja kananmunia.

—Toimitukset pelaavat, ja logistiikassa painetaan pitkää päivää, jotta tavarat tulisivat ajoissa kauppoihin. Keskon keskusvarastossakin tehdään kovasti hienoa työtä kauppojen tavaran saannin varmistamiseksi, kertoo kauppias Kimmo Lähtinen K-Supermarket Lietorista.

—Meidän henkilökuntamme tekee jäätävää työtä, että tavaraa saadaan kysyntää vastaavat määrät puotiimme. Tähän asti olemme selvinneet hienosti haastavasta tilanteesta.

Kaupoilla on erikseen omia aukioloaikoja riskiryhmiä varten. Ajat kannattaa tarkistaa kauppojen omilta sivuilta.

Ei sairaana apteekkiin

Valmiuslain asetus antaa mahdollisuuden rajoittaa lääkkeiden myyntiä apteekeissa.

Apteekit toivovat, etteivät flunssaoireista kärsivät tule itse apteekkiin, jotta flunssa ei tarttuisi. Sama ohje koskee myös ikääntyneitä ja perussairauksia sairastavia.

Jos tarvitaan reseptilääkkeitä, annetaan niiden hakijalle Kela-kortti ja lista lääkeistä, joita tarvitaan. Listaan laitetaan myös puhelinnumero, jos apteekki haluaa kysyä jotain. Hakijalle voi myös antaa valtuutuksen suomi.fi-palvelun kautta.

Liedon apteekissa on käytössä Drive in -luukku eli ulkoseinässä oleva myyntiluukku. Tavallisesti luukkua käyttävät autolla liikkuvat, mutta luukulla voi asioida myös kävellen.

—Drive-in-luukun käyttö on selvästi lisääntynyt. Toivomme, että riskiryhmään kuuluvat käyttävät sitä, kertoo apteekkari Mirja Heikman.

Pekka Remes

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.