Paikalliset | 13.06.2019 08:31

Vahdon kesätori kukkii kerran kesässä

Vahdon kesätori kukkii kerran kesässä

Vahdon vanhempainyhdistyksen perinteinen kesätori oli seurakuntatalon piha-alueella tiistaina. Kuvassa yhdistyksen aktiiveja. Vasemmalta Pauliina Isomaa, Outi Vahtera, Susanna Suomela, Hanne Tonteri ja Niina Vuori.

VAHTO. Vahdon vanhempainyhdistys on jo usean vuoden ajan järjestänyt Vahdolla kesätorin. Niin tänäkin suvena. Tori oli avoinna viime tiistaina Vahdon seurakuntatalon piha-alueella. Tori on kerran kesässä.

—Osa vakiomyyjistä osaa jo etukäteen kysyä kesätorin ajankohtaa, kertoo vanhempainyhdistyksen toriemäntä Outi Vahtera.

—Lisäksi yhdistyksen jäsenet ovat käyttäneet omia kontaktejaan ja pyytäneet myyjiä torille. Osa on löytänyt ilmoituksen iltatorista ja ilmoittautunut itse myyjäksi.

Torilla oli tarjolla muun muassa sisustustarvikkeita, kosmetiikkaa, kukkia, vihanneksia, kalaa, lähituotteita sekä puulämmitteinen pizzauunikärry.

Seurakuntatalon piha-alue on osoittautunut hyväksi toripaikaksi. Piha on päällystetty, se on suojaisa ja sopivan kokoinen. Myyntikojuista syntyy luontevasti pieni kauppakuja. Tänä kesänä torilla oli 17 myyjää.

—Sää suosii. Iltatorilla on perinteisesti ollut pouta ja niin nytkin. Vaikka torin järjestää vanhempainyhdistys, torille tulee lapsiperheiden lisäksi työikäisiä ja eläkeläisiä. Seurakunnalle kiitos, että voimme käyttää sen tiloja.

—Torin ajankohta on perinteisesti pari viikkoa ennen juhannusta, jolloin ihmiset eivät vielä ole lomalla eivätkä lomamatkoilla. Torilla vanhempainyhdistys myi arpoja ja piti puffettia.

Torilta kertyneet varat käytetään Vahdon kunnanosan päiväkodin, koulun ja nuorisotilan hyväksi. Päiväkotiin ja koululle on hankittu ulkoliikuntavälineitä ja järjestetty tapahtumia. Nuorisotilaan on hankittu esimerkiksi pizzantekotarpeet. Tavallisesti yhdistyksissä toimii pieni aktiivien joukko.

—Vanhempainyhdistyksellä on uusi järjestelmä, jossa jokaisella luokalla on yhdyshenkilö. Näin saadaan mukaan uutta väkeä. Samalla saadaan uusia ideoita ja enemmän tekijöitä. Vanhempainyhdistys järjestää perinteisesti myös joulutorin. Saattaa olla, että seuraava tori on jo syksyllä.

Pekka Remes

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.