Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 15.10.2026 08:50
Kuntaliitoskeskustelu kolkuttelee taas
Odotettu ja arvostettu mutta pelättykin valtiovarainministeriön virkapuheenvuoro on tältä nelikautiselta julkaistu.
Ensi keväänä on eduskuntavaalit ja perinteisesti puolue kuin puolue on ammentanut kyseisestä puheenvuorosta lihaa näkemystensä ympärille.
Vaikka virkapuheenvuoro on nimetty lempeästi Luota tulevaan, ydinviesti kuuluu yhä: julkista taloutta pitää vahvistaa arviolta jopa 8–11 miljardilla eurolla.
– Tarvittavien sopeutustoimien mittaluokka on niin suuri, että mitään menojen tai tulojen kokonaisuutta ei tule lähtökohtaisesti jättää tarkastelun ulkopuolelle. Tilanne edellyttänee sekä vero- että menosopeutuksen toimenpiteitä, ministeriön virkahenkilöstö toteaa.
Yhtenä keinona talouden tasapainottamiseen ministeriö nostaa hyvinvointialueiden mutta myös itse kuntien vähentämisen.
Esimakua linjauksesta antoi jo kuukausi sitten valtiovarainministeriön ylijohtaja Jussi Virsunen.
– Olemme tilanteessa, jossa kuntien määrä tulee vähenemään tavalla tai toisella, hän totesi kannanotossaan.
Liittämällä kuntia yhden vaakunan alle pystyttäisiin säästämään vaikkapa hallintokuluissa. Monessa kunnassa väki vähenee ja verotulot laskevat. Suunta ei ole Virsusen mukaan valoisa.
Viimeistään nyt valtiovarainministeriön virkapuheenvuoron jälkeen kuntaliitokset todennäköisesti nousevat yhdeksi edustakuntavaalien teemaksi.
Olisi yllätys, jos täkäläisistä kuntapäättäjistä jokin ryhmä suoranaisesti ilahtuisi liitoskeskustelusta.
Viime valtuustokauteen pitkän kuntapoliitiikkauransa päättänyt Jorma Raiko (kok.) muisteli tiukimman paikan olleen 2010-luvun alussa, kun valtakunnan puoluekollegat sorvasivat isoa kuntauudistusta (TT 28.5.2025).
Liitoksia koettiin, ja kipeää jälkipyykkiä puidaan vieläkin. Vahdon kunta liittyi Ruskoon 2009, Tarvasjoki Lietoon 2015.
Vaikkei puolueista yksikään vielä kovaan ääneen kuntaliitoksia aja, suunta on ollut viime vuodet selkeä. Silmukka kunnissa kiristyy, kun valtionavustuksia on leikattu ja tehtäviä siirretty valtiolta kuntien harteille.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilausasiat: (tilaukset, osoitteenmuutokset, keskeytykset ym.) ti-to 9.00-15.00
Timo Kuukasjärvi, 0500 224 060, timo.kuukasjarvi@turuntienoo.fi
Tilaushinnat 12.1.2026 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %)
Kestotilaus 12 kk / 112 euroa
Määräaikainen 12 kk / 118 euroa
Määräaikainen 6 kk / 62 euroa
Määräaikainen 3 kk / 39 euroa



Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi